Hyvä. Edevart maksoi velkansa Bodøn kauppiaille viimeistä killinkiä myöten ja oli kuitenkin rahakas mies. Hän lähetti kotiin Joakimille pari viiden talarin seteliä, ja kuitenkin hänelle itselleen jäi hyvästi rahaa. Romeo oli erehtynyt, jos luuli hänen tahtovan nelihangan velaksi tai edes lainaksikaan, ja sen hän kyllä aikoi sanoa Romeolle.
Edevart tapasi sekä isän että pojan toimistossa. Vanha Knoff oikaisihen, ei antanut kättä, mutta tervehti muuten ystävällisesti ja tuttavallisesti entistä laivuriaan: Hauska nähdä, että muistat, mitä sanoin sinulle lähtiessäsi: Että tulekin takaisin meille, kun tästä selvitään. En osaa sanoa, onko minulla nyt juuri sinulle suurempaa työtä, mutta ei kai siihen kauankaan viivy.
Romeo selitti Edevartin itsensä olevan nyt kauppiaana ja kulkevan etelän puolessa kaupalla. Hänellä oli palvelijoita Lofooteilla, niin että hän oli oikein liikemies. Nyt hän oli veneen ostopuuhissa.
Siitä veneestä aioinkin tulla puhumaan, sanoi Edevart.
Romeo: Jaha — vai siitä. Sanoinhan minä, että saat veneen.
Edevart katsoi häneen hymyillen: En oikeastaan ajatellut pyytää sitä lainaksi.
Vai et? No niin, etpä tietenkään lainaksi. Saat muuten sen millä kaupalla itse tahdot. — Ja samassa hetkessä pikku Romeo näytti, millainen mies hänestä oli tullut ja miten viisaasti hän ajatteli: Onko sinulla tavaroita?
Ei ole.
Romeo: Sattui parhaiksi niin, että täällä pannaan juuri kaikkea järjestykseen ja myydään pois yhtä ja toista. Isän kanssa ajateltiin, että etkö sinä voisi ottaa tavaroitasi yhtä hyvin meiltä kuin toisiltakin?
Ukko Knoff nyökkäsi, mutta oli hämmästyvinään, ikään kuin olisi kuullut asiasta ensimmäistä kertaa.