Edevart huusi samassa Augustille: Kuinka et pamauta tuota miestä nyrkillä nenään, niin että se kääntyy vieläkin pystympään?
Isäntä kurkotti kaulaansa. Hän ei ollut uskoa omia korviaan, ja August pidätti pelästyneenä henkeään. Isäntä nousi tuoliltaan ja astui askelen Edevartia kohti. Edevart astui vastaan, ja molemmat miehet seisoivat silmäkkäin kalpeina kuin kuolema.
Älä huoli, Edevart! yritti August tyynnytellä. Isäntä näki joutuneensa pöydän ja Edervartin väliin. Hän sanoi terävästi vaimolleen: Ota ovi auki! Kun se oli tehty, huusi hän: Ulos — ulos minun talostani!
Edevart: En lähde minnekään. Tahdon olla tilintekonne todistajana.
Mikä isännälle neuvoksi? Emäntäkin virkkoi kuin sovitellen seinävierestä: Sehän oli pelkkä erehdys! Ja August yritti taas tyynnytellä:
Älä viitsi, Edevart! Ei välitetä koko asiasta! Vai todistajana! matki isäntä. En tarvitse ketään todistajakseni tehdessäni tiliä. Tämä oli erehdys.
Sitähän minäkin sanoin! ehätti eukko säestämään. Niin, mutta tuolle se olisi iskettävä kalloon, kun ei muuten usko!
Edevart: Sopii tulla yrittämään — iskeä sitä minun kallooni!
Ei! äyskäisi isäntä. Siihen minä olen liian hyvä. Edevart sanoi lopuksi: Olisinpahan minä ollut sinun sijassasi, August!
Kaikki sujui sitten rauhallisesti.