Sitä Augustia! Kävi selville, että hän oli täälläkin hommannut yhden talon palvelustytöistä hentukseen. Tyttö ei tainnut hänestä paljonkaan välittää, koska teki kiusaa minkä ennätti ja piti kuten muutkin hauskaa hänen kustannuksellaan, mutta sitten taas syleili Augustia, ja silloin tämän mielestä kaikki oli jälleen hyvin.
Augustin järjenjuoksun mukaan tytön täytyi tehdä niinkuin teki johtaakseen toisten epäluulot harhaan. He olivat tavallaan kuin rakastavat ainakin. Mutta Augustin täytyi puolestaan kärsiä huonoa kohtelua koko talonväen taholta, olla niin kuin pidettiin yrittämättäkään vastakynttä, saadakseen mikäli suinkin mahdollista viipyä talossa yli talven. Mikäpä Augustista olisikaan ollut liikaa mielitietyn vuoksi! Ja lähtiessään nyt Frostan talosta hän tunsi sydämensä raskaaksi: Tyttö oli varmasti uskollinen, hän selitteli Edevartille, ja piti aina minun puoltani. — Miten niin? Olin näkevinäni, että annoit hänelle rahaa lähtiessäsi. — Pari, kolme talaria palkastani. Ei ole helppo olla taas ihan yksin, ilman mitään. Etkö nähnyt hänen itkevän?
He soutivat Frostasta kauniilla ilmalla, mutta August pyrki manterelle. Hän sai säkin ja mahdottoman kantamuksen tavaroita selkäänsä, tarkat ohjeet, mitä teitä hänen tuli liikkua tavaroita kaupustellessaan, sekä erinäisiä hyviä neuvoja ja varoituksia matkaeväiksi. Heidän piti määräaikaan tavata Trondheimissa.
August oli tällä kertaa suurenmoinen kauppamies. Hänellä oli kaupunkiin tullessaan säkki melkein tyhjänä ja kauniit rahat taskussa. Matkallaan hän oli usein poikennut samoihin taloihin ja paikkoihin, joissa oli ollut työssä. Ihmiset tunsivat hänet ennestään ja näkivät hänet mielellään uudelleen. Häntä ei ollut koskaan käsketty pois, vaan hän oli joka paikasta lähtenyt omasta vapaasta tahdostaan, kun ei jaksanut vastustaa vaellushaluaan ja epävakaisuuttaan, ja niin hän oli aina heittänyt hyvästit. Nyt hän palasi takaisin kulkukauppiaana, hymyili ja nyökkäili kaikille, ja kaikki tunsivat tulijan: hänhän oli August, joka soitti hanuriaan vain kerran eikä sitten enää toiste. Sama kultahampainen nordlandilainen, joka oli tehnyt haaksirikon ja menettänyt siinä kaikki, tuossa hän oli taaskin! Kansa kävi kauppaa hänen kanssaan, he pitivät hänestä eivätkä käskeneet häntä pois.
Ja kauppa kävi. August oli oppinut määräämään ylettömät hinnat ja helpottamaan ne sitten kutakuinkin kohtuullisiksi. Hän oli oikeassa olossaan, puhe luisti kaupanteon lomassa kuin rasvattu, monta mehevää sukkeluutta sutkautettiin. Ja hänen lähtiessään kaikkien onnentoivotukset seurasivat häntä.
Augustissa ei ollut tosiaankaan vikaa. Hänellä oli lahjoja ja kutsumusta, hän oli synnynnäinen kauppamies.
Trondheimissa kumpikin osti kultasormuksen ja siistin puvun, sitten he kolusivat rihkamatavarakaupoissa ostaen tarpeellisia tavaroita pohjoiseen tehtävän matkan varalle. Edevart maksoi Knoffille lopunkin velkansa, joten hän nyt siis oli äveriäs mies, veneen omistaja, jolla oli rahaa ja tavaraa. Todella hyvä saavutus yhden ainoan vuoden osaksi. Ja kaiken lisäksi hän oli saanut viettää tätä siunattua laiskaa maankiertäjän elämää.
He matkasivat jälleen pohjoiseen päin, toinen sisämaassa, toinen vesitse pitkin rannikkoa. Edevart pistäytyi jälleen Knoffin luona Fosenlandetissa ostamassa Romeolta tavaroita. Hän teki taas hyvät kaupat ja lepäili muutamia päiviä kaikessa rauhassa.
Tynnyrintekijän vaimolla oli taaskin kerrottavana uutisia. Amerikan-matkaajat kirjoittivat yhä harvemmin. He jäivät sinne kaukaiseen maahan, heistä tuli jenkkejä, jotka kotiutuivat pian ja helisyttivät hopeatalareita taskussaan. Meren yli menneet nuoret lähettivät yhä niukemmin avustusta kotiin jääneille vanhuksille. Muutamissa kirjeissä valitettiin, että Amerikassakin oli huono aika, vehnä oli pahasti kärsinyt kovasta kuivuudesta ja raesateet osittain tuhonneet tupakkasadon. Mutta vanhin myyjä Lorensen oli kirjoittanut suoraan Romeolle pyytäen päästä entiseen toimeensa Knoffin kauppaan, hän ei voinut sietää nykyistä oloaan. Niin ettei siellä Amerikassakaan kaikki liene niin kehuttavaa, päätteli tynnyrintekijän eukko kertomuksensa lopuksi.
Ihan samaa laivuri Noremkin sanoi viime vuonna, myönteli Edevart. Hän ei huolinut vaihtaa nykyistä oloaan Amerikkaan.