<tb>
Aika kuluu, kuinkapa muutenkaan. Kaikki käy kulkuaan, kaikki käy, mutta yksi ja toinen seikka pyrkii menemään — päin mäntyyn. Asia ei voi olla toisinkaan.
Edevart kävi kauppaa Poldenissa. Hän oli rakentanut kauppansa lapsuutensa kodin päätyseinään kiinni päästäkseen kolmella seinällä, mutta vanha tuparakennus tuli siitä toista vertaa pitemmäksi, niin että se levittelihen jo melkein kuin kunnanvaltuuston puheenjohtajan Karoluksen mahtava rakennus. Edevartista ei tuntunut lainkaan vastenmieliseltä, että ihmiset tunsivat kunnioitusta hänen kauppaansa kohtaan. Hän maalautti koko rakennuksen valkoiseksi, niin että se oli kuin pappila, ja muutenkin hänen kotonaan oli nyt kaikki niin hienoa, että oikein pihakin lakaistiin puhtaaksi tavaroiden kääreistä karisseista oljenruupuista. Vanha isä lankesi auttamattomasti salaiseen ylpeyden syntiin, kun hänellä oli niin mainio poika. Hän virkkoi aina väliin: Olisipa äiti ollut näkemässä!
Talvella kaikki oli autiota ja kuollutta. Miehet olivat kaikki Lofooteilla eikä Poldenissa ollut rahaa. Edevart vietti laiskanpäiviä, sen kuin söi ja makasi. Kerrassaan ihana olotila, jota ei voinut pitää tarpeeksi suuressa arvossa. Täällä ei tapahtunut mitään kello yhdeksän jälkeen illalla, ei taloissa eikä ulkonakaan. Kaikki kömpivät silloin vuoteeseensa, ei kenenkään päähänkään pälkähtänyt maata valveilla salaa kuuntelemassa.
Edevart oli yhä edelleen sama hyvänahkainen mies kuin ennenkin. Ankarana talviaikana hän auttoi köyhiä antamalla näille velaksi leiviskän pari jauhoja ja puoli naulaa kahvia, ja pikku Ragna, joka oli naimisissa Teodorin kanssa, sai vielä valkoista kekosokeria kahvinsa höysteeksi, eikä sitä sokeria mitattu eikä punnittu kovin tarkkaan.
Mutta sinun pitää tulla minun luokseni kahville! sanoi Ragna.
Edevart lupasi tulla vielä samana iltana.
Ei voinut käydä toisinkaan. Rumaa se oli ja pahaa, mutta Edevart kävi Ragnan luona, joka asui isoäidiltä perimässään tuvassa. Hän hiipi sinne pimeinä öinä viipyen perillä pitkät ajat. Kaikki sen tiesivät, koko kylä sen tiesi, mutta Edevartin ei tarvinnut puolustella itseään eikä pyydellä anteeksi keneltäkään, hänellähän oli rahaa ja tavaraa, hän oli rikas. Eikö ollut parempi käydä Edevartin kaupassa ja saada avuksi leiviskä, pari jauhoja ja puoli naulaa kahvia! Ja Ragnalle itselleen tämä oli pikemminkin vain kunniaksi, että Edevart oli valinnut hänet eikä Beretiä tai Kleivan Josefineä. Niin asia oli.
Entä Edevart itse? Menettelihän se, kaikkihan käy, kun ei ajattele. Hän oli alkanut välittää yhä vähemmän siitä, tekikö hän oikein vai väärin ja mitä hän teki. Pikku Ragna ei ollut sama kuin Lovise Magrete, eihän kukaan ollut tämän veroinen eikä Edevart voinut koskaan unohtaa häntä, mutta terve menoa vain! kuten August olisi sanonut. Ragna oli tässä käden ulottuvilla, hänen suunsa oli kovin sievä hänen hymyillessään. Edevartin sielu oli mennyt rikkinäiseksi, hän ei tuntenut Ragnasta todellista iloa, mutta ei jättänyt tätä rauhaankaan. Lovise Magrete oli tuskin päivääkään poissa hänen ajatuksistaan, mutta tietenkin Edevart oli hänet jättänyt, sillä mitäpä muutakaan hän voi tehdä? Mutta mitä muutakaan hän osasi kuin muistella tuota mennyttä! Lovise Magrete oli tehnyt häneen syvän ja pysyvän vaikutuksen; siitä oli nyt kulunut vuosi, mutta heikoksi ja rikkinäiseksi Lovise Magrete oli jättänyt hänet silloin heidän viimeistä kertaa tavatessaan, jahti Herminessä, ja heikko ja rikkinäinen Edevart oli ollut siitä pitäen. Hän olisi etelän puolessa käydessään helposti voinut hankkia Lovise Magreten osoitteen, mutta se oli jäänyt pelkäksi aikomukseksi. Edevartilta puuttui rohkeutta ja yritteliäisyyttä. Nyt hän liikuskeli täällä kotitanhuoilla hautoen mielessään kirjeitä, jotka kaikki jäivät lähettämättä; ne eivät tulleet koskaan paperillekaan. Ilosta ja hauskuudesta hän ei tiennyt mitään, oli unohtanut hymyilemisen taidon, oli kumarahartiainen nuorukainen, jonka ruumis oli lihonut runsaasta ruoasta. August oli kerran sanonut Edevartille: No mutta, sinähän olet ihan kuin ruumis, hautaamista vailla!
Mutta ei Edevart sentään ollut aivan kuollut, ei kokonaan kuollut. Miesten tullessa keväällä kotiin Lofooteilta hän auttoi vanhaa Martinusta hommaamaan uuden lehmän takaamalla häntä. Mutta samaan aikaan Teodor oli suunniltaan ällistyksestä nähdessään, että Ragna oli tulemassa äidiksi.