Olinhan minä täällä aikoinani, mutisi Edevart. Mies jatkoi: Soudin tässä muuanna sunnuntaina Doppenissa lainaamassa rautakankeasi. Ettet vain pane pahaksesi?
Mitäpä minä siitä.
No niin minäkin ajattelin. Kanki oli siellä joutilaana ja koko tila oli autio, ja silloin tuumin, että ehkä uskaltaisin lainata sitä hiukan, oli väännettävä muutamia kiviä. Mutta pidän sitä varovasti ja tuon sen vanhaan paikkaansa takaisin. Mutta olipa mukavaa, että minun piti yhdyttää sinut juuri tänä päivänä!
Edevart kertoi olevansa juuri matkalla Doppeniin ja kyseli, millaiselta siellä oikein näytti. — Eipä juuri miltään, kuului vastaus, ei juuri kehuttavalta; pellot kesantona ihan niinkuin ennen Haakonin aikoinakin, yhtä ja toista paikkaa olisi kohennettava. Mies ei ollut tahtonut liiaksi nuuskia toisen taloa, mutta — tuulet ja sateet näyttivät tehneen vähän vahinkoa.
Ei kuulu sitten olevan ihan samanlaista kuin kotona, tuumi Edevart kerskaillen. Minulla on kotona valkoisiksi maalatut rakennukset ja oma kauppa. Pääsenkö, Karel, sinne sinun matkassasi?
Soudan sinut rautakangen vuokrasta omaan rantaasi ja sanon vielä suuret kiitokset.
Lorensen alkoi jälleen valistaa kuulijoitaan: Siitä Haakon Doppenin häviämisestä puhuen… Amerikka on suuri maa, kokonainen maanosa, sinne voi jo muutama mies hävitä kuin tina tuhkaan. Itsekin olin Yhdysvalloissa monessa kaupungissa, en saanut rauhaa kauan yhdessä paikassa. Mutta oliko Haakon sen kummempi täällä ollessaankaan? Täällä hän viipyi poissa vuosikausia, siellä hävisi myötämöisin. Mutta siitä ei ollut vaimolle eikä lapsille ainakaan vahinkoa, pikemminkin hyötyä. He elävät hyvästi, oikein pulskasti elävätkin, lyövät rahaa kasaan ja ovat nyt rikkaita ihmisiä. Siinä on tavattoman näppärä vaimoihminen, heti tottui uusiin oloihin, matkusti kaupungista kaupunkiin ja tutki, missä oli paras olla. Mikä apu tai autuus siitä olisi lähtenyt, että olisi iät kaiket istunut Doppenissa kankaita kutomassa? Ei kestänytkään paria vuotta kauempaa, ennen kuin pääsi eroon miehestään. Ja olipa Haakon hengissä tai ei, joka tapauksessa se oli hänelle oikein!
<tb>
Koittivat työteliäät, raskaat päivät.
Edevart oli tottumaton työhön ja raadantaan, niin että koko ruumis oli hellä, kuin piesty. Hän ei ollut suinkaan tekijä talouspuuhissa; ruoan hän kyllä sai miten kuten valmistetuksi, mutta ruoka-ajoista hän ei tullut pitäneeksi lukua. Ne olivat aivan sattuman varassa. Hän ei muistanut ruokaa olevan olemassakaan, ennen kuin oli niin nälkä että koko ruumis rupesi vapisemaan.