Mutta jonkin ajan kuluttua alkujännitys lauhtui, ja Edevart järjesti elämänsä ja olonsa viisaammin. Hän käsitti, ettei kannata ajatella eikä kuvitella mitään; Lovise Magrete ei tule, tuskin on matkallakaan. Mitäpä varmaa Edevart olisi tiennyt, kirjeitäkään ei enää kuulunut. Hän pani uudet ruudut särkyneiden tilalle, pesi ja huosi tuvan ja keittiön, korjaili ovia, jotka riippua retkottivat vinossa saranoillaan, korjasi kattoa ja laudoitusta. Hänellä ei ollut suinkaan peukalo keskellä kämmentä, hän teki hyvää jälkeä. Hän siveli tuvan ovet ja ikkunanpielet valkoisiksi ja siivosi huolellisesti pihan ja koko ympäristön. Karel auttoi häntä vääntämään suuret kivet niitystä ja pelloista.
Etkö aiokaan kylvää? Täällä on lantaa moneenkin peltoon. En tiedä oikein. Tai mikäpä siinä! Edevart käänsi kohtalaisen peltosaran ja kylvi. Hän käänsi toisenkin saran, lannoitti sen ja pani siihen perunaa. Hän ei ollut koskaan ennen ollut maanviljelijänä, mutta hänessä oli kuitenkin oikean maanmöyrijän perua Poldenista, lapsuudenkodista.
Nyt oli kaikki valmista. Helluntai oli ohi, kesä itse teki nyt työtään hänen pelloillaan ja niityillään.
Edevart pistäytyi usein naapurissa. Karel ja hänen vaimonsa olivat sopuisaa väkeä; heidän kanssaan oli mukava puhella, ja he auttoivat, missä vain voivat. Heidän paikkansa oli samanlainen kuin muutkin rannikon lahdenpohjukoissa sijaitsevat talot: pellot ja niityt rantaan saakka, rakennukset rinteessä ja metsät ja takamaat rakennusten takana. Täällä ei ollut koskea kuten Doppenissa, ei sen pauhua ja kohinaa. Doppenissa oli kauniimpaa.
Edevart kirjoitti kotiin tiedustellen, oliko hänelle tullut kirjettä. Hän saikin muutamia, mutta ne olivat kauppiailta tms., Amerikasta ei ollut ainoaakaan. Sisaret lähettivät hänelle kaupasta kertyneet rahat ja tiedustelivat, eikö hän aikonut kohta tulla takaisin kotiin. Uutisia sisaret tiesivät kertoa, että Ezra oli nyt saanut navettaansa yliset ja ostanut Ytrepoldenista lehmän, jonka nimi oli Ruusunkukka. Ezra oli varmaan aikeissa mennä piakkoin naimisiin, vähääkään vastaväitteistä välittämättä.
Mutta kenen kanssa Ezra aikoi mennä naimisiin, siitä sisaret eivät kirjoittaneet sanaakaan. Siihen Hosea oli liian ujo.
Edevart tunsi itsensä orvoksi ja kodittomaksi. Hän souti vuoroin naapuriin, vuoroin laiva-asemalle Knoffin, tynnyrintekijän, leipurin ja Augustin puheille. Mitä tehdä, mihin ryhtyä? Doppenissa ohra oli jo putkella, peruna isolla taimella. Pellot ja niityt vihannoivat, mutta Lovise Magretea ei kuulunut. Kuva ei ollut hänen itsensä veroinen.
Kerran sunnuntaipäivänä Edevart tahtoi Augustin mukaansa laivuri Norem vainajan talolle, mutta August ei voinut lähteä, sillä hän odotti pohjoiseen menevää postilaivaa, jolloin laiturilla saattoi olla työtä. Edevart oli kyllästynyt odottamiseen, joten hän palasi nyreänä takaisin. Hän ei tohtinut asettua yhä uudestaan tähystelemään sillalle, sillä muutamat jo alkoivat arvailla, mahtoiko hän odottaa jotakuta ja ketä sitten. Eikä Lovise Magrete kai tullut silläkään kerralla; ja jos hän tulisi, niin hän toki odottaisi Edevartia. Edevart tahtoi käväistä Norem vainajan talossa tervehtimässä leskeä ja lapsia; näistä varmaankin alkoi tuntua oudolta, kun hän ei ollenkaan näyttänyt silmiään.
Matka vei aikansa, ja hyvän aikaa kesti myös lesken kanssa jutteleminen ja hänen kaikkien vastoinkäymistensä kuuleminen. Leski asui heidän vanhassa talossaan; kaksi poikaa oli Amerikassa, josta he lähettivät hänelle rahaa korkoihin ja lyhennyksiin. Kolmas poika oli kotona, mutta oli alkanut puhella, että heidän pitäisi myydä talo ja matkustaa kummankin Amerikkaan toisten poikien jäljestä. Mitä Edevart tuumi asiasta? Leski oli vanha; sekä pitkä matka että siinä tapauksessa vieraassa maassa odottava outo elämä pelottivat.
Palatessaan Norem vainajan kodista Edevart kuuli höyrylaivan vihellyksen. Hän ei uskaltanut toivoa suuriakaan, mutta tunsi sentään käyvänsä levottomaksi ja joudutti askeliaan. Aivan niin, laiva laski laituriin, lastia ja matkakapineita purettiin maihin, August uurasti niiden kimpussa. Hieman kauempana näkyi joku naishenkilö pitelemässä kädestä pientä tyttöä. August höristi korviaan. He puhuvat englantia, hän virkkoi lähtien maleksimaan siltaa pitkin. Augustin piti tietenkin saada näyttää, että hänkin osasi englantia. Hetken perästä Edevart näki naisen ja lapsen tulevan häntä kohti; hänen silmiensä eteen kohosi kuin usvaa, hän sai naisen kädet omiinsa, näki hymyn ja ilon loistavan tämän kasvoista ja kuuli hänen sanansa kuin jostakin kaukaa.