Niin!
Odota!… Mutta eikös koskelle ole vielä hyvän matkaa?
Niin, en tiedä… En ole siellä milloinkaan käynyt.
Lovise Magrete hämmästyy: Mitä? Et kertaakaan käynyt koskella? Niin, niin, eihän tämä ole sinun oma kotisi. Mutta minä tunnen täällä joka kiven, joka mättään. Kaikki on vanhalla paikallaan, mutta näyttää nyt minusta kumman pieneltä, aivan tuntuu kuin kivetkin olisivat kutistuneet kokoon.
Ihmekös se, kun niiden ympärille kasaantuu multaa mätänevistä lehdistä ja oksista! Edevart on kuullut viisaiden ihmisten selittävän sillä tavalla.
Voi olla niinkin. Kas, muurahaispesä on aivan kuollut. Minun aikanani se oli iso.
Edevart selittää taas: Muurahaiset ovat löytäneet sopivamman paikan ja muuttaneet sinne. Välistä voi nähdä suuren joukon muurahaisia metsässä kaukana pesästä. Ne ovat silloin muuttopuuhissa.
Voi olla niin, virkkaa Lovise Magrete ja lähtee jälleen kävelemään. Mutta täällähän ei ole ainoaakaan elukkaa! Täällä aina lampaat juoksivat vastaan, ne tunsivat minut ja kävelivät jäljestä. Mukavia, somia lampaita. Olisivatpa ne nyt täällä!
Edevart: Ei ole mikään ihme saada uusia lampaita entisten tilalle.
Asia niinkuin toinenkin on kovin toisenlaista, vastasi Lovise Magrete. Ja ajatella, ettet ole kertaakaan käynyt koskella! Omalla tilallasi! Kuulostaa siltä, kuin Lovise Magrete tuntisi itsensä hiukan loukkaantuneeksi: Edevart ei ole käynyt katsomassa rahojensa panttia, on pitänyt sitä niin vähäarvoisena! Hän kävelee hetkisen äänetönnä puhjeten sitten sanomaan: Jos olisi minun vallassani, ostaisin sinulta Doppenin takaisin!