Vai kaupungissa? Edevart ilmaisi nyt ajatuksen, joka oli silloin tällöin palannut hänen mieleensä: Entä jos lähtisit mukaan pohjoiseen, minun kotiini. Mitä siitä ajattelisit?
Ei! Ei toki! Sinunko kotiisi?
Mikäs sinulla olisi siellä ollessa!
Mutta mitä minä siellä…? Minkälaista sinulla on kotona?
Siellä on minun elinkeinonikin. Minulla on siellä kauppa.
Niin, mutta minä tarkoitin asuntoa, huoneita. Onko sinulla siellä kunnollinen asunto?
Nyt Edevart jo melkein säikähti omaa ehdotustaan. Eihän voinut ajatellakaan lähteä Poldeniin Lovise Magreten ja lapsen kera! Siellä oli vielä vaikeampaa kuin täällä, ja ennen kaikkea, hänellä ei ollut siellä oikeastaan asuntoakaan. Hänen täytyi sanoa, niinkuin asia oli, mitään peittelemättä ja salailematta: että hänellä oli pieni kauppa, pieni toimistontapainen ja sen perällä pieni huone. Ei, siellä olisi kurjan ahdasta, vieläkin pahempaa kuin täällä Doppenissa, mutta — —
Siispä sitä ei käy ajatteleminen, tuumi Lovise Magrete pudistaen päätään.
Mutta voinhan minä rakentaa, tuumi Edevart.
Voitpa kylläkin, mutta se vie aikaa.