Metallia! selitti August juhlallisesti.
Entä sitten?
Entäkö sitten? Voi olla kultaa tai hopeaa yhtä hyvin kuin jotakin muutakin. Otapa sitten tämä käteesi! Ja August ojensi toisen ruskean värisen kiven.
Edevart: Raskaalta sekin tuntuu. Samaa lajia molemmat.
Niin. Älä yritäkään uskotella, ettei se muka olisi metallia, mitä lajia sitten lieneekään.
Mitä sinä niillä…?
Saat nähdä, jahka se aika tulee. Lähetin niitä laatikollisen Trondeimiin, ja siellä tutkivat niitä yötä päivää ja ilmoittavat sitten, kun ovat päässeet siitä selville. En minä niin vain kävele täällä Knoffin laitureilla kuin mikäkin kaistapää, vaan pistäysin tässä muutamana sunnuntaina tuntureille etsimään metalleja. Enkä tarvinnut siihen paljoakaan aikaa enkä kovinkaan monta vasaraniskua. Että löysinkö metallia? Koko vuori on tätä samaa raskasta lajia. Minä tiedän, mitä puhun.
No sitten se kai kuuluu Romeolle?
Niinkö luulet? Olisin hyvilläni, jos suvaitsisit vaivautua puhumaan vähän järkevämmin. Tunturit ovat vapaana kaikille, mutta minun pitänee hankkia siihen nimismieheltä kiinnitys. Sitten asia kai menee kuninkaaseen asti.
Olisipa edes kultaa! vastasi Edevart välinpitämättömästi. Hän vähät välitti noista kivistä, vaan alkoi taas puhua kotimatkastaan.