Totta tosiaan, tämä käynti ei mennyt Lovise Magretelta hukkaan. Hänen mielestään Romeo oli parempi kuin olisi osannut odottaakaan.

Ei kestänytkään kauan, ennen kuin Haabjørgin mieli alkoi tehdä kylään, ja Edevart myöntyi siihen mielellään. Hän ei ollut päässyt lapseen nähden siihen, mitä oli toivonut, ei rohjennut suudella tätä kertaakaan ja koetti karttaa joutumasta tytön kanssa kahden. Lapsi ei koskaan omia aikojaan kiivennyt hänen syliinsä eikä kietonut käsivarsiaan hänen kaulaansa. Mutta aina lapsi oli sentään salaa ajatuksissa, aina Edevartin sydäntä lähellä. Hän ei voinut kieltää pienokaiselta mitään, toivoipa tämä mitä hyvänsä, ja seuraavalla kerralla he lähtivät kauppapaikkaan kaikin kolmisin.

Romeosta ei aluksi näkynyt sinä päivänä jälkeäkään. He toimittivat pienet ostoksensa. Edevart osti ruokatavaraa, Lovise Magrete puheli Lorensenin kanssa. Lapsi oli hävinnyt johonkin. Äkkiä Haabjørg ilmestyi toimiston ovesta käsi kädessä Romeon kanssa, joka nauroi aivan ääneensä sanoessaan: Hän tuli hakemaan minua! Kun Haabjørg ei vieläkään päästänyt Romeon kädestä irti, tämä selitti, että lapsi oli pyytänyt häntä näyttämään vasikoita.

Äiti lyödä läiskäytti ihmeissään kätensä yhteen huudahtaen: No mutta kaikkia sen lapsen päähän pistääkin!

Mainiota! huudahti Romeo. Hänhän itsekin oli vielä melkein poika. No tule nyt, Haabjørg! Ja kummatkin lähtivät yhdessä vasikoita katsomaan.

He viipyivät poissa hyvän aikaa. Palatessaan he kertoivat nähneensä vaikka mitä elukoita, ja heillä riitti hauskaa juttua vielä kaupassakin. Tahdotko tulla Julian luo? kysäisi Romeo. Lapsi oli heti valmis ja tarttui taas hänen käteensä.

No mutta tuota lasta…! päivitteli äiti taaskin. Meidänhän on lähdettävä kotiin.

Eikö hän voi jäädä tänne?

Kyllä, kiitoksia vain! vastasi lapsi omasta puolestaan saaden kaikkien huulet vetäytymään hymyyn.

Puhuttiin sinne ja tänne. Eihän lapsella ole mukana yövaatteitakaan, selitteli äiti voidakseen osoittaa olevansa selvillä hienoista tavoista. — Yöpukuako? Romeo tuumi, että eiköhän Julialla liene jäljellä jotakin lapsuudenajoiltaan, Romeolla itsellään ei ollut aavistustakaan, että sellaisia käytettiinkään, hahhahhaa! Mutta kai Julialla on nukkeja. — — Sen kuullessaan Haabjørg tarttui yhä lujemmin Romeon käteen eikä tahtonut kuulla lähdöstä puhuttavankaan. — Antaa hänen jäädä! kuiskasi Edevart. Käyn noutamassa hänet huomenna.