Kotimatkalla Lovise Magrete selaili amerikkalaisia aikakauslehtiä. Kumpikin oli hyvillään siitä, että lapsi oli jäänyt Knoffien luo; sitä saattoi pitää suosionosoituksena tämän äitiäkin kohtaan. Ei silti, että olisin sen vaivainen! vakuutteli Lovise Magrete, mutta ei ole haitaksi, vaikka hekin osoittavat hiukan ihmistapoja! Mitä sinä luet? kysäisi Edevart.
… Lorensen antoi näitä terveisiksi Anders Vaadelta. Ja samassa Lovise Magrete jo innoissaan selittämään: Tässä puhutaan Floridasta — se on Amerikassa. En ole käynyt siellä, mutta varmaan siellä on maailman ihanimmat paikat. On oikein vahinko, ettet sinä pysty lukemaan tätä, sillä tässä on kaikkea mahdollista siitä maasta ja sisäjärvistä ja rautateistä ja kaikesta, mitä heidän farmeillaan kasvaa. Katsohan vain näitä kuvia. Oikein värikuvia, omenat punaisia, ikkunat vihreitä, vehnäpellot keltaisia ja luumut sinisiä — — niin, siellä kasvaa vaikka mitä, eikä se maa voi tulla koskaan niin köyhäksi ja kurjaksi kuin tämä. Katsohan tätä kuvaa: Lienee vaikka Anders Vaade itse, joka istuu ison kahden hevosen vetämän koneen satulassa. Näetkö, miten vehnä kaatuu koneen perässä kuin luoko? Sitten hän sitoo vehnän lyhteisiin, ja, Herra nähköön, hänellä taitaa olla erikoinen kone siihenkin työhön.
Mainiot vehkeet! tuumi Edevart. Eikö sinua todellakaan ensinkään haluta tulla sellaiseen maahan?
Halutako — — en ole tullut tuota niin tarkoin ajatelleeksi.
Mutta sinun pitäisi ajatella.
Ehkäpä pitäisi — mutta eikös meidän pitänyt jäädä Doppeniin asumaan? huudahti Edevart ärtyisästi.
Hm. Mutta eikös sinun pitänyt ruveta rakentamaan, ja eikö meidän pitänyt muuttaa sinun kotipuoleesi? Edevart ei vastannut.
Siitä ei kylläkään tule mitään, sen saat nähdä. Kunhan kerron sinulle kaikki, mitä näissä kirjoissa puhutaan, on ihme ja kumma, jollei mielesi rupea tekemään siihen maahan. Anders Vaade tahtoo sinne takaisin, Lorensen samoin, mutta tällä kertaa hän aikoo mennä Kanadaan, koska tahtoo asettua asumaan kaupunkiin. Lähtevät nyt syyspuolella, ja varmasti saavat monta meikäläistä mukaansa. Entä jos mekin lyöttäytyisimme samaan joukkoon? Edevart pudisti päätään. Lupaa kuitenkin ajatella asiaa!
Onhan minulla pieni kauppa ja elinkeinoni täällä kotimaassa, vastasi
Edevart.
Lovise Magrete: Sillä ei pitkälle potkita! Siitä tulee vain kitkuttamista päivästä toiseen. Niinkuin nyt tuo naapurimmekin, Karel; ei hänellä ole kovinkaan kehuttavat päivät.