Antoi kyllä, mutta se oli niin lyhyt, ei paljon parempi kuin mekko.
Vai niin, vai mekko, tuumi Lovise Magrete. Sen saatoin arvatakin!
Sellaisia he tavallisesti käyttävät. Kysyivätkös äitiä?
Kyllä. Tai eivät sentään tainneet — ei, en luule heidän kysyneen. Mutta isää kyllä. Kävin taas katsomassa vasikoita, eivätkä ne yrittäneet purra, vaan ainoastaan nuolla kättä.
Eivätkö kysyneet äitiä?
Eivät kysyneet. Mutta minä sanoin, että sinulla on kaksi sormusta ja että toisessa on helmi.
<tb>
Ei. Eivät olleet kyselleet äitiä.
Siinä oli Lovise Magretelle uusi loukkaantumisen aihe. Hänen käydessään seuraavan kerran lapsen mukana Knoffilla talon väki ei paljonkaan välittänyt hänestä itsestään, mutta kaikki pyörivät pikku Haabjørgin ympärillä. Äitiä ei edes pyydetty sisään. Kaikeksi onneksi sattui Anders Vaade olemaan kaupassa käymässä, ja tämä sekä Lorensen pitivät koko ajan Lovise Magretelle seuraa. Siinä jo sovittiin ajasta, milloin lähdetään maasta, sovittiin samalla kaikista yksityiskohdista. Edevart kuunteli valmista, mutta kun puhelu kävi englanniksi, hän ei ymmärtänyt halkaistua sanaa.
Palvelustyttö tuli kysymään "herrasväkien" puolesta eikö pikku Haabjørg saisi tälläkin kertaa jäädä heille yöksi. Äidille ei minkään valtakunnan kutsua! Lovise Magrete katsoi Edevartiin sanoen: En voi ymmärtää miksi he aina ja aina tahtovat pienokaista luokseen. Lorensen kuiskasi hiljaa, viekkaan näköisenä: Romeon keksintöä koko juttu, ja toiset tahtovat olla hänelle mieliksi. — Miksipäs tyttö ei voisi jäädäkin! kuiskasi Edevart. — Niin, en tiedä; mutta tällä kertaa minulla o mukana hänelle yöpaita. — Äiti pisti paperiin käärityn esineen tytön käteen laskien hänet sitten menemään.
Mutta lapsi oli tuskin ehtinyt ulos kaupasta, ennen kuin Lovise Magrete säpsähti ja huudahti. — Juokse sukkelaan tytön jälkeen! hän kuiskasi Edevartille nykäisten tätä takinhihasta. Hae takaisin se käärö, se ei ollutkaan oikea!