Niin, niin. Mitäpä se minua liikuttaa.
Kuinkas huristaa?
Kuinkapas tässä… päivä kerrassaan. Entä itse…?
Ei kannata puhua. Taitaa tulla lähtö koko maasta.
Oletko tehnyt jotakin hullua? kysyi nainen tutkivasti.
Olenpa niinkin. Itselleni nimittäin.
Edevart ei voittanut mitään itseään säälivällä huokauksellaan. Jos hän olisi tahtonut esittää asian ikään kuin hänelle olisi tapahtunut vääryys ja että hän siis ansaitsi sääliä, että kohtalo oli vienyt hänet väärään, joten hän siis oli uhri, niin pahasti hän erehtyi. Taloudenhoitajatar Ellingsen vain nauroi hänelle vasten silmiä irvistäen vielä samalla, mikä ärsytti Edevartia.
Mitä sinä naurat?
Itkeäkös tässä pitäisi? Ei, jokaisen ihmisen elämä ja oleminen on sellaista, millaiseksi sen itse tahtoo. Niin että älä yritäkään syyttää toisia.
Sitä Edevart ei ollut tehnytkään, joten hän vastasi loukkaantuneena: En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat. Olenko muka syyttänyt sinua jostakin?