Se siis oli lorun loppu! toisti Edevart. Lovise Magrete laski kätensä
Edevartin käteen virkkamatta sanaakaan.
Entä Haabjørg? kysäisi tämä.
Etkö luule minun ajatelleen Haabjørgiäkin! Hän on vielä niin pieni, että kai hänen täytyy lähteä minun mukaani. Sinä et kai aio lähteä, vai oletko ajatellut — —?
En! vastasi Edevart lujasti.
Edevart raukkani! lausui Lovise Magrete äskeistäkin hellemmin. Pitääkö meidän kummankin jättää sinut?
Pahasti ainakin siltä näyttää. Soudan teidät huomenna laivaan.
Tulet kai sentään samaa matkaa Doppeniin asti?
Edevart vastasi sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena: Tulen kyllä — jos huolitaan.
Jos huolitaan! Kuinka Edevartilla saattoi olla sydäntä puhua tuolla lailla? Tokihan he olisivat viimeiset yhdessäolon hetket Doppenissa —
<tb>