Edevart ei mennyt lähtijöitä saattamaan Doppeniin asti. Asia joutui aivan viime hetkessä uuteen vaiheeseen. Edevartilla oli raskas, tukala yö, turhaan hän odotti unta ja lepoa. Ei tuntunut enää helpolta tämän naisen menettäminen, sitä paitsi hänen mieltään kirveli, kun hän ei edes voinut tarjota tälle matkarahoja. Hän oli, suoraan sanoen, rutiköyhä mies.
Soudettuaan naiset laiva-asemalle Edevart yritti, tuntiessaan itsensä sairaaksi ja rohkeutensa pettävän, piilottautua toisten katseilta laivan tulohetkellä, mutta se ei onnistunut. Haabjørg, joka ravasi joka paikassa, löysi hänet vihdoin. Edevart istui kokoon lysähtäneenä käsiinsä tuijottaen.
Täälläkö sinä olet! lapsi ihmetteli. Äiti lähetti minut etsimään sinua.
Vai lähetti etsimään… Edevart lähti tytön mukaan.
Lapsi osoitti häntä riemuiten: Löysinpäs hänet, äiti, löysinpäs, hihihi!
Lovise Magrete taisi aavistaa yhtä jos toistakin. Hän oli hyväntahtoinen ja suvaitsevainen ja selitti lapselle, että Edevartilla oli kovin paljon ajattelemista, joten piti antaa hänen olla rauhassa. Tule, Edevart, tänne istumaan!
Miksi Edevart ei saanut olla Lovise Magreten auttajana ja hoivaajana viimeiseen saakka? Häneen koski, koski kovasti, kun täytyi erota. Lovise Magrete ei ollut suotta hänen nuoruudenaikansa ensimmäinen syvä rakkaus. Edevart olisi sillä hetkellä ollut valmis lähtemään hänen mukaansa vaikka Floridaan saakka, jos vain olisi ollut siihen varaa.
Ymmärsikö Lovise Magrete, kuinka toinen kärsi? Herra hänet tiesi.
Olet niin kalpea, hän virkkoi pistäen ystävälliseen tapaansa kätensä
Edevartin kouraan.
Minä en ole oikein terve.
Näytät ihan sairaalta.