August tuli illalla veneeseen. Hieno hän kyllä oli, kun oli uusi takki, mutta mieliala oli lamassa, mistä sitten lienee johtunutkaan. Epäilemättä humalan jälkiturtumuksetkin vaikuttivat osaltaan. Edevart kysyi heti, oliko hän saanut vastausta sähkösanomaan? Ei ollut saanut. Olikos hän käynyt kysymässä? Ei ollut tehnyt sitäkään.

Edevart katseli toveriaan. Tämän silmien sini oli ikään kuin haalistunut vetiseksi ja valuvaksi ja kasvot olivat kelmeät. Edevart tunsi, että Augustin oli nyt paras mennä maata.

Jouduin muutamien miesten sakkiin, jotka pelasivat korttia.

Jaha, ja hävisit?

Hävisin, mitä pirun vehkeitä heillä lienee ollut. Mutta en minä paljoa hävinnyt. Mitä minun pitikään sanoa: oletko tänään etsinyt minua?

Olen. Ja kysyin Mattealtakin.

No mitä hän sanoi?

Sanoi sinun olleen kovin hienona. Ei ollut koko maailmassa nähnyt mitään niin hienoa.

Niin, sanoi August siihen, kun minä ostan jotakin, sen pitää aina olla parasta lajia!

He puhuivat kultaperien hinnasta, se oli jymy hinta, ja Edevart halusi nähdä ne vielä kerran. Mutta niitä ei näytetty. Ei, sanoi August, olisinpa hyvilläni, jollen olisi niitä milloinkaan ostanut, sillä nyt ne ovat menneet sen tien!