Menneet? Hävisitkö nekin?
Mutta kello minulla on, sanoi August ja kääntyi pois huulet hieman vavahdellen.
Panisit maata, sanoi Edevart.
August ei ollut nytkään kuulevinaan. Hän oli joutunut sille asteelle, ettei maatapano enää tuntunut hyvältä; hän oli kohmeloinen ja perin masentunut.
Mutta kun Edevart aamulla heräsi, oli uupumus kuitenkin voittanut toverin, tämä istui veneessä tuhdolla täysissä pukimissa, nukkui, harmaana kuin kuollut ruumis.
Laivat ja veneet olivat aamuhämärissä lähteneet satamasta, pieni höyry puhkui rantasillan ääressä ottamassa matkustajia ja tavaralaatikoita. Edevartkin olisi voinut mennä laivaan, mutta päätti itsekseen käydä ensin kiireesti maissa tiedustelemassa sähkösanomaa. Se olikin tullut, hän sai sen haltuunsa ja juoksi viemään sitä veneelle. August istui yhä samalla tuhdolla, oli nyt herännyt ja luki rahojaan.
Tässä on sähkösanoma, sanoi Edevart.
August vastasi: Vai on. Ei siitä ole enää väliä.
Etkö tahdo katsoa, mitä siinä on?
En välitä. Nakkaa mereen.