Sinäpä kummallinen olet! arveli Edevart nöyrästi. Hän loi katseensa pieneen höyryyn sanoen: Eikös tuo ole se laiva, jossa minun piti lähteä kotiin.
August vain huokasi ja istui ajatuksissaan.
Sillä mitä minä täällä sitten enää teen, jatkoi Edevart alkaen kokoilla vähiä kamppeitaan.
Ei ole kiirettä, sanoi August.
Eikö ole kiirettä?
August repäisi auki sähkösanoman ja luki sen tai oli lukevinaan. Sen minä arvasinkin! hän huudahti heti. Karolus voi mielestään pyytää veneestään vaikka kuinka häpeämätöntä hintaa, katsohan vain!
Edevart lukea tankkasi sähkösanoman ymmärtämättä muuta kuin että hinta oli kohtuullinen, uudesta kahdeksanhangasta kaikkine varusteineen. August sanoi: Ei, mieluummin purjehditaan sillä kahden kotiin ja jätetään se hänelle.
Tämähän oli aivan toista eikä suinkaan vastoin Edevartin mieltä, kaukana siitä. August oli taas laskeutunut maan päälle ja tullut järkiinsä.
Päivemmällä hän laskeutui vieläkin alemmaksi, jopa painui lyttyyn: Mattea oli mennyt! Kun molemmat toverukset lähtivät hakemaan vähän lämmintä ruokaa, ravintola olikin tyhjä, keittiössä paljaat seinät jäljellä, hella kylmänä, emäntä poissa, Mattea tiessään.
August puhkesi tyhmistyneenä puhumaan: Mitäh? — onko mokomaa nähty?