Ovat ehkä matkustaneet pois, tuumi Edevart.

August: Matkustaneetko pois? Ei suinkaan. Lähdetään etsimään!

He lähtivät ulos ja rupesivat etsimään, ja Augustilla oli mukanaan hanurikin, hän kun aikoi soittaa Mattealle. Naapureilta he eivät voineet kysyä, naapureita ei enää ollut, melkein kaikki puodit olivat näet tyhjinä. He etsivät koko markkinapaikan tapaamatta enää juuri ristinsielua, sitten he menivät laivalaiturille, ja nyt jo pikku höyrykin oli lähtenyt.

August, petetty nuorukainen, pani tämän niin pahakseen, että häntä täytyi lohduttaa. Hän pysähtyi silloin tällöin, pysytteli ääneti, ei puhunut eikä pukahtanut. Edevart sanoi: Niin, niin, mutta ehkä oli sinulle parasta, näin, en osaa sanoa, mutta hän kun oli semmoinen —

August ei vastannut.

Edevart huudahti äkkiä: Mutta hänhän vei sormuksen!

Mistä se oli kotoisin, tiedätkö sitä? kysyi August synkkänä.

Mistä minä sen tietäisin! Etkö sinä itse tiedä?

Terve menoa vain sormus, se ei vielä olisi koko maailman asia, sanoi
August. Mutta hän sai eilen kellonikin.

Edevart oli kuin pilvistä pudonnut: Sinä kait lasket leikkiä!