Augustpa ei laskenut leikkiä, hän ei suinkaan nähnyt tässä mitään naurun aihetta, oli kerrassaan typertynyt. Edevartin oli pidettävä huoli välttämättömimmistä matkaeväistä ja kaiken kaikkiaan olla taas johtajana, toisesta ei ollut mihinkään.
Ja Augustin surkeus yhä yltyi siitä luonnollisesta syystä, että heille alkoi tiukka työ. Hadselvuonon poikki tuuli veti kutakuinkin, mutta siihenpä se jäikin, heidän täytyi raskailla kahdeksanhangan airoilla soutaa kiskoa koko pitkä Raft-salmi. Augustin tämä pani koville, hän veteli niin, että oli likomärkänä ja nakkasi päältään vaatekappaleen toisensa perästä. Ja kun vihdoin oli laitettu illallista, hän vain kävi veneeseen selälleen jaksamatta tehdä muuta.
Eikö sinulla ole sen vertaa, että saisit ryypyn? kysyi Edevart. Olen kuullut sen auttavan.
Mutta August ei ollut juoppo. Humalan jälkeen hän ei voinut kohentaa itseään kuntoon uusilla ryypyillä, päinvastoin, hän ei voinut ajatella sitä keinoa tuntematta inhoa.
Äkkiä August kysyi: Mitäs minä teen kotona?
Edevart vastasi hetken kuluttua: Mitäkö me teemme kotona? Täytyy ensinnäkin toimittaa vene takaisin.
Sinä voit sanoa niin, minä en.
Miten niin?
August nojaa kyynärpäähänsä ja vastaa epätoivoissaan: No minä kerron sinulle: En kykene maksamaan veneen vuokraa.
Edevart istui hyvän aikaa tuppisuuna, mutta August puhui edelleen nolona ja kiihtyneenä: mitä sinä katsot minuun? Asia on, niinkuin minä sanon: minulla ei ole veneen vuokraa.