No niin, mutta kuultuasi hänen olevan naimisissa — — —?

Heti, heti! Mutta silloinpa jo olikin myöhäistä, sillä en toki minäkään ole puupölkky enkä kivikään, ja niin pikiydyin häneen siinä paikassa. Olen koko ajan odotellut, että hän antautuisi, mutta ei! Sitten vielä on naimisissa mokoman kuvatuksen kanssa, mies sellainen jänishousu — onko nyt sellaisessa vätyksessä miestä sellaiselle naiselle! Sillä siinä on kerrassaan kaunis naisihminen, tiedätkös, kauneimpia mitä olen kuunaan nähnyt kaikilla matkoillani, niin ettei ole ihme eikä mikään, että olen ollut häneen pikiintynyt, mutta hän vain hymyilee joka kerran. Mutta nyt ovat asiat niin hullusti, etten minä voi olla ilman häntä; sillä jos kerran isken silmäni johonkin naisihmiseen, en ikinä voi häntä jättää. Ei vain ole vielä koskaan ennen tapahtunut, että olisin ollut kaksi kokonaista vuotta rakastunut samaan ihmiseen, mutta sinun on muistettava, että tämä onkin oikein hieno nainen. Koskaan ennen ei minulle ole sattunut tällaista. Ja siitä kultasormuksesta puhuen… asia on niin, että olisin iloinen ja tyytyväinen, jos hän tahtoisi sitä pitää kuolemaansa saakka muistona, sillä on useaan kertaan tahtonut antaa sen takaisin, mutta minä olen aina sanonut jyrkästi että ei!

Vai niin, siispä hän ei ole väkisin pitänyt sitä sormusta?

Eikä ole. Sanon niin vain ollessani häneen suutuksissani. Hän on päinvastoin hyvä ihminen ja hävyttömän kaunis, on antanut minulle aina silloin tällöin monet rasvaiset palat, niin etten voi koskaan unohtaa häntä.

Niinpä niin, tuumi Edevart nyökäyttäen päätään. Ymmärrän kyllä, että olet rakastunut häneen.

Olen kuin olenkin. Nähdessäni hänet aamulla kuljen kuin usvassa puolillepäivin, ja syödessäni illallispuuroani luulen sitä lihaksi. Hitto hänestä selvän ottakoon!

Edevart: Sinun täytyy yrittää päästä hänestä eroon!

Niin, kai minun täytyisi yrittää! Jollei häntä olisi ollut, olisin jo aikoja ollut toisessa päässä jälkiäni. Mitäpä minä täällä? Romeo on kyllä hivenen verran korottanut palkkaani, mutta siitä hyvästäkö minä tänne jäämään? Eivätpä tulleet ne kalat!

Toverukset pohtivat vakavasti asiaa. August keksi lopuksi ajatuksen: Lähdetään! Noustaan ensimmäiseen etelään päin menevään laivaan, se tulee viikon päästä. Eipähän tämä täällä makaileminenkaan enää pyhitä.

Sanoitko etelään? Mitä me sinne?