Doppenissa oli kaikki valmista. Entä oliko Edevart itse valmis luopumaan Doppenista? Heti paikalla. Hän vain kierteli heittämässä sille hyvästi. Tuntui sentään hiukan surulliselta, kun olikin käynyt näin nolosti, mutta asia ei ollut enää autettavissa. Halkovajassa oli hänen uusi kirveensä. Hän ei tahtonut jättää sitä niin yksin, mutta ei ottaa mukaankaan. Ei, Edevart ei tahtonut ottaa Doppenista mukaansa naulaakaan, ei pienintä puutikkuakaan! Niinpä hän iski kirveen hakkuupölkkyyn silmää myöten ja jätti sen siihen. Sitten hän meni tupaan hyvästelemään. Katse osui vuoteeseen, muistot tulvahtivat mieleen, hän lysähti kokoon. Pari katkonaista nyyhkytystä kuin hiljaista vaikerrusta pusertui rinnasta. Sillä hetkellä hän peruutti mielessään kaiken Lovise Magretesta ajattelemansa pahan katuen sitä kyynelsilmin.
August oli valmis.
Sen vain sanon sinulle, hän sanoi Edevartille, että jos minä tulen pyytämään sinua auttamaan minua parin tunnin ajaksi, jotta ehtisin paremmin valmiiksi, niin älä tee mitä minä pyydän!
Mitä ihmettä? kummasteli Edevart ymmärtämättä oikein, mitä toinen tarkoitti.
Heidän oli odotettava suurin osa yötä etelään menevää postilaivaa, ja August puuhasi ja hääräsi taukoamatta. Edevart näki toveriaan vain vilahdukselta silloin tällöin tämän mennä töytyyttäessä rakennuksesta toiseen, ikään kuin hänellä olisi todellakin ollut kiire.
Illalla August tuli sanomaan: En ehdi valmiiksi tämän laivan lähdölle.
Mitäh!
Meidän on jäätävä seuraavaan laivaan.
Ei ikinä!
August ärähti: Sitten saat lähteä yksin.