Eihän Edevart voinut lähteä yksinkään. Hän tiukkasi syytä tähän päähänpistoon. Kysäisi: Mikä ihme sinua täällä pidättää?
Tilit. En saa Romeota käsiini.
Tuo ei voinut olla totta. Edevartilla itsellään oli ollut täysi työ kartellessaan Romeota, jota ei tahtonut tavata nykyisessä surkeassa tilassaan. Hän ei ylipäänsä tahtonut tavata ketään, ei käydä kenenkään luonakaan, vaan nukkua yönsä ulkona. Luulenpa melkein, että sinulla jo on tili taskussasi, hän sanoi Augustille suoraan päin naamaa.
Niin, mutta on muutakin, tämä vastasi mennen samassa tiehensä.
Aamupuolella kuului postilaivan vihellys. Edevart kiirehti laiturille.
Augustia ei näkynyt missään, kukaan ei ollut nähnyt hänestä jälkeäkään.
Magnus, joka oli ottamassa tavaroita vastaan, ei voinut olla
vastaamatta: Ei kai uskalla mennä laivaan, kun niin pelkää vesillä!
Edevart istuutui laatikon reunalle ja nukahti siihen.
Hetkisen perästä August tuli paikalle. Mies oli synkällä tuulella, hänellä oli vanha merimiessäkkikulunsa kainalossa. Sinun ei olisi pitänyt päästää minua lähtemään, hän sanoi yrmeästi Edevartille, ei siitä tullut mitään.
Edevart: Missä ihmeessä olet ollut?
Älä kysy. Mutta olisiko ollut parempi, jos olisin ampunut sen miehen kuin koiran?
Edevart jäi suu selällään ihmettelemään ymmärtämättä yhtään mitään.