No! Tässä näet nyt minut, minulla on säkki ja kaikki matkassa ja olen valmis lähtemään.
En voi jäädä enää kokonaiseksi viikoksi tänne makaamaan ja odottamaan, tiuskaisi Edevart ärtyisästi. Kuulehan, August, voidaanhan lähteä pohjoiseen päin menevässä laivassa, joka tulee ensi yönä. Mitäs siitä sanot?
August tuumi hetkisen. Niinpä hyvinkin, mennään vain pohjoiseen päin.
Sinäkin päivänä August liikkui paikasta toiseen kuin sijaton sielu ja näytti olevan kovin touhuissaan. Illalla hänellä oli mukanaan ruokaa, ja toverukset asettuivat suojaan parkkiammeen taa, mihin lopulta nukkuivatkin.
Pohjoiseen menevän postilaivan tuloajan lähestyessä toverukset heräsivät vaistomaisesti. He vaihtoivat vain muutaman välttämättömän sanan. August tuntui olevan mietteissään. Äkkiä hän puhkesi puhumaan: Kun nyt laiva huutaa, mene sinä vain heti suoraa päätä laivaan, minä tulen kohta perästä.
Edevart sanoi puolestaan: Kyllä meidän on mentävä laivaan yhdessä.
Siksi minä vain, että minun pitäisi ensin sanoa hyvästi yhdelle ihmiselle, mutisi August. Ja laivan vihellyksen samassa kuuluessa hän hypähti pystyyn sanoen: Itkepä tai naura, mutta tähänkään laivaan minä en ennätä! Edevart tarttui mieheen kiinni: Nyt lähdettiin laivaan! Päästä irti! tiukkasi August. Nyt on niin hyvä tilaisuus: Magnus on laivasillalla työssä, hän on ypö yksin. Ymmärtäessään lopultakin, mitä nuo sanat merkitsivät, Edevart tarttui muitta mutkitta toveriinsa kiinni eikä hellittänyt, ennen kuin he kumpikin olivat laivassa. Siellä hän kysäisi: Saitko sormuksesi takaisin? Sormukseniko? En tahtonutkaan sitä takaisin. Olisin iloinen, jos hän pitäisi sen hautaansa asti. Ei, en hyötynyt mitään tälläkään kertaa, hän ei tahtonut. Oletko jo ennen yrittänyt?
Tokko olen yrittänyt! matki August. Mutta ajattelin, että nyt, kun olin pois lähdössä — ja olen varma siitä, että jos olisin päässyt tänä yönä… Äkkiä hän kimmastui ja ärjäisi: Senkö täytistä sinä revit minua hihasta? Hittoako se sinuun kuuluu? Olenko pyytänyt sinua taluttamaan — — —? No niin, enhän tarkoittanut sillä lailla… Mutta sinäpä et olekaan milloinkaan ollut rakastunut etkä siis tiedä, miten kovalle se ottaa — — —
VIII
Jälleen Poldenissa.