Niin, eipä kai.
Mutta kuitenkin, August jatkoi, hevonen teidän on saatava. Ja sitten hän meni matkoihinsa.
August kuohui taas toimintatarmoa ja tartutti sitä toisiinkin.
Polden oli jälleen muuttunut uudeksi, ja Ezran uudispaikka oli hänen
sydämellään. August meni suoraa päätä Edevartin puheille ja sanoi, että
Ezran on saatava hevonen vielä samana vuonna.
Hm, kyllä kai, kyllä kai Ezran pitää saada hevonen ..
Niin juuri. Siispä Augustin ja Edevartin on tartuttava lapioon ja lähdettävä ojittamaan suosta niin iso ala lisää, että siitä saa vuoden heinät hevoselle. Ymmärrätkö?
Edevart ei pitänyt kiirettä. Joakim päätyi kuulemaan keskustelua, ja hänen mielenkiintonsa virisi oitis, mutta Edevart vitkutti asiaa — laiskanpulskea mies, jolla alkoi jo olla vähän ihravatsan alkua.
Ethän sinä ole vanha vaivainen! toimitti August. Jos on omia puheitasi uskominen, niitit koko Doppenin heinät yhdessä ainoassa yössä! Ezralla on rahaa vihantarehun ostoon, hän ottaa sinulta, Joakim, ruokolle yhden lehmän, josta saa lantaa uudisviljelykseensä. Hän ansaitsi kyllä sen verran, että saa ostetuksi hevosen, eikö niin? Mutta saatte lainata hänen hevostaan ajoihin, mitä vähän tarvitsette täällä kaupalla tavaroita vedättämään. Ymmärrätkö? Kas tuossa lapio!
No niin, toverukset kävivät suon kimppuun. Sattuessaan sille päälle molemmat huhtoivat kuin hullut. He korvasivat taidon ja tottumuksen puutteen raa'alla, hillittömällä voimalla eivätkä säästäneet itseään, mutta niinpä täytyikin ihmetellä, miten paljon he saivat jälkeä päivän mittaan. Ezralle itselleen ei jäänyt muuta työtä kuin kävellä kuokka kädessä noiden vimmatusti rehkivien miesten kinterillä, ja Hosean täytyi laittaa ruokaa pitkin päivää, niin suunnaton ruokahalu heillä oli. Tämä oli hauskinta aikaa, mitä Ezralla vielä oli uudispaikallaan ollut, ja kaikkein hupaisinta oli aamulla, kun Edevart ääneen valitteli kipeytynyttä selkäänsä, ennen kuin sai sen vertymään.
<tb>
Kesä alkoi kallistua syksyyn. Toverukset olivat ja elelivät yhä vielä kylässä ansaitsematta killinkiäkään. Oliko se heidänlaistensa miesten arvon mukaista elämää! Kumpaakin se kiusasi ja harmitti. Pauline hyöri tiskinsä takana käyden kauppaa; kaikki sujui hyvin niin kauan kun nuottakunnan miehillä oli rahaa, jota saattoivat sirotella ympäri kylää, sillä loppujen lopuksi se sentään löysi aina kauppaan. Mutta mitäpä apua siitä toveruksille oli? Ei yhtään mitään. Edevartin piti näön vuoksi olla Paulinen kaupassa, mutta hän piti mokomaa puuhaa itselleen kokonaan sopimattomana ja sanoi aina: Minusta nähden tee, miten itse tahdot! August puolestaan oli myös mies, joka ei ottanut maksua työstään. En ole pienen rahan tarpeessa, hän virkkoi ylpeästi.