Mutta kyllä vain he kumpikin olivat sekä pienen että ison rahan tarpeessa. Monet vuodet he olivat kuljeskelleet vapaina kuin taivaan linnut. Aina oli ote päässyt luiskahtamaan heidän kädestään; he olivat kyllä saaneet sitten uuden otteen, mutta sekin oli päässyt heltiämään. Siinä siis oltiin. Edevart varsinkin oli ahtaalla. Ofotilainen oli purjehtinut matkoihinsa maksamatta vieläkään hänelle vanhaa lainaansa, Fosenlandetin Knoffeille hän oli velkaa ehkä enemmän kuin Doppenin hinnan, ja kaiken kukkuraksi nyt toden teolla vaadittiin loppua vanhan Martinus keulamiehen lehmän hinnasta, josta hän oli mennyt takuuseen. Se ei olisi voinut tulla enää sopimattomampaan aikaan, mutta mikäpä siinä auttoi muukaan kuin pitää silmä kovana ja vastata reippaasti: Kyllä, kyllä! Odottakaahan hetkinen! Ei hänellä ollut muutakaan neuvoa.
Edevart haki Augustin käsiinsä, ja toverukset ryhtyivät yhdessä pohtimaan kysymystä. — Sinun täytyy neuvoa kysyjä suoraa päätä kauppaan, tuumi August. Tee paperi! — Mitä? Omaan kauppaaniko? — Mutta hän kirjoitti kuin kirjoittikin paperin, jonkinlaisen kuitintapaisen: On saanut kaupasta rahana ja tavaroina sen ja sen summan. Edevart Andreassen.
Jos nyt vielä sattuu jotakin, hän ei enää sitä kestä. Kovinpa olet alakärsänä, tuumi August. — Tahtoisin vaipua maan alle! valitti Edevart. Hän tuumi ja pohti. Talvi oli tulossa, ei hän hevin voinut lähteä enää uutta kertaa Lofooteillekaan. Mutta mikä sitten neuvoksi? Säkki selkään ja kiertämään maita ja mantereita? Se ajatus ei tuntunut pelottavalta, mutta oli se sentään kovin alentavaa kauppamiehelle, jolla oli oma kauppansa! Hän aprikoi aprikoimasta päästyäänkin. Augustille hän sanoi: Voisinhan yrittää taas kaupantekoa, lähteä kiertelemään säkki selässä. Mutta en tiedä, miten päästä alkuun. Minulla ei ole lainkaan tavaroita.
August vastasi: Samaa olen itsekin ajatellut. Eikö sinulla ole tavaroita? Otat vanhat tavarasi täältä kaupasta, niin että siitä riittää meille molemmillekin.
Edevartia ei haluttanut enää rasittaa kauppaa. Niinpä hän sanoi: Meillä ei ole rahaakaan.
Eikö rahaa?
Muutama vaivainen killinki, siinä kaikki. Emme voi lähteä matkaan ihan paljaina miehinä. Jos eukot pistävät käteen talarin setelin, josta pitää antaa takaisin, niin siinä oltiin. Täytyy meillä toki olla edes vaihtorahaa.
Kaipa siihen neuvo keksitään, tuumi August.
Niinpä niin, Augustillakaan ei ollut mitään kulkukauppiaaksi rupeamista vastaan. Päinvastoin; hän itsekin oli ajatellut asiaa, kaupankäynti oli taas uutta. Kuljeksiva elämä houkutteli. Seuraavana päivänä hän sanoi Edevartille: Nyt sekin Teodorin tomppeli on kultasormuksen ostopuuhissa.
Älä ihmeessä?