Itse kehui niin.
Edevart ihmeissään: Mutta eihän sinulla ole kultasormusta.
Onpahan niinkin. Et tietenkään ymmärrä, sillä ethän ole ruudinkeksijä etkä ole koskaan ollutkaan. Mutta kyllä minä hankin meille molemmille vaihtorahoja, jos vain autat minua ensi yönä.
Edevart vainusi varkautta ja rikosta, ja pudisti päätään.
Et suinkaan ajattele, että meidän pitäisi se sormus varastaa? Ei sinun tarvitsisi tehdä puolestasi muuta kuin seisoa katsomassa tiellä, ettei tule ketään ihmisiä.
En tiedä, uskallanko lähteä sinun matkaasi, vastasi Edevart empien.
Jäät siis mieluummin mätänemään paikoillesi tänne Poldeniin?
Ilta oli kuin tilauksesta hyvin pimeä, ja toverukset lähtivät matkaan. Augustilla oli lapio ja pihdit, joilla kaupassa väännettiin tavaralaatikoiden kansilaudat auki. Edevart seurasi toveriaan sanaakaan virkkamatta.
He lähtivät kävelemään kirkkotietä. August oli koko ajan hiukan edellä. Hän harppaili nopeasti kuin ainakin järkähtämättömän päätöksen tehnyt mies, mutta talojen kohdalla teki sentään pienen kierroksen. Minne oikein ollaan menossa? kysäisi Edevart viimein. Et saa puhua! kahahti August vastaukseksi.
He kävelivät tunnin verran, talo talolta pappilan metsään asti, ohi senkin ja päätyivät siten pappilan maille. August pysähtyi hautausmaan aidan viereen ja puhui hiljaa: Seiso sinä tässä! Jos joku tulee, tule vain minun luokseni hautausmaalle! Yksikään ihminen ei uskalla tulla jäljessäsi tänne. Mutta kävele hyvin nopeasti ja ikään kuin leijaillen hautojen välillä!