Oli miten oli, tuumi August, sinä Mattea olit kerran minun hempukkani.
Ja minä suutelin sinua.
Vai suutelit sinä minua? Sitä en muistanut! — Mutta samassa Matteaa alkoi pelottaa, että oli ehkä ärsyttänyt vanhaa ihailijaansa liiaksi. Augustilla alkoi jo olla vähän hatussa, joten hän saattoi kiivastua. Mattea siis puhelemaan tyynnytellen: Mitä me tämmöisistä puhumaan kun minä kerran olen naimisissa Nilsin kanssa. Hän on minun mieheni, sitä sinä et voi kieltää. Mutta hänen jälkeensä pidän eniten sinusta, August, siihen saat luottaa!
August katsoi riemuiten Edevartiin ikään kuin sanoakseen: Siinä sen kuulit! Herkkäuskoinen meripoika oli sillä tyydytetty, kulautti uuden naukun kurkkuunsa ja pyysi kahvia. Niinpä niin, niistä ei ole enää puhumista, hän tuumi sitten. Helkkari, asia on sillä tavalla, että minulla on rakastettu, älä yritäkään epäillä sitä! Ja se nainen onkin niin korkealla oksalla, etten tahdo sanoa edes hänen nimeäänkään tässä paikassa. Mutta sinun pitäisi nähdä hänet kävelemässä hattu päässä ja hienoissa vaatteissa ja pyytävän minua mukaansa! Niin, sinä Edevart tunnet hänet kyllä.
Edevart nyökkäsi.
Kävikö Mattea mustasukkaiseksi? Sinähän pyysit kahvia, hän virkkoi nousten paikaltaan. Ja nyt tapahtui se kumma, että Mattealla oli keittiöstä palatessaan hattu päässä. Kas vain, Matteakin oli alkanut kävellä hattu päässä kuin ainakin "parempien ihmisten" lapset! No, Mattean mieshän oli laivurin, melkein kapteenin poika, hänen täytyi näyttää toveruksille, ettei hänkään ollut tyhjänpäiväinen ihminen. Hän laski kahvitarjottimen pöydälle jääden seisomaan paikalleen.
Oletko lähdössä markkinoille? kysyi August.
Mattea keksi oitis vastauksen: Niin, lähdetään vain katsomaan, onko tullut lisää väkeä.
Toverukset hörppäsivät kahvinsa, maksoivat ja lähtivät Mattean mukaan. He kiersivät koko kauppalan. Oli tullut muutamia uusia veneitä markkinamiehiä täynnä, mutta vieläkään ei markkinaelämä ollut täydessä käynnissä. He kävivät katsomassa karusellia, jota juuri asennettiin paikoilleen, suurta telttaa, johon piti tulla sirkus, pikku telttaa, jossa parhaillaan harjoitteli pari puukkotaituria, hyppytaiteilijaa ja notkeusvoimistelijaa. Mennäänpä katsomaan meidän kauppaa! ehdotti August.
Mattea alkoi tuntea kunnioitusta heidän kauppakojuaan ja tavaroiden paljoutta kohtaan. Toverusten mielestä oli oikein ja paikallaan, että August kehuskeli kovasti: Kun kuulet jonkun tarvitsevan tavaroita ja tahtovan huokealla, niin lähetä, Mattea, vain tänne meidän luo! Sillä meillä on vähin joka lajia, eikä ole sitä kauppiasta koko Trondheimin kaupungissa, joka pystyisi myymään huokeammalla kuin me!
Mattea lupasi puhua heidän puolestaan, hän itsekin aikoi käydä tekemässä heidän kanssaan suurenpuoleiset kaupat ennen lähtöään.