Edevart kysäisi, miksi ei August mieluummin soittanut hanuriaan.

Enkä soita, vastasi August. Olen Mattealle luvannut soittavani jonakin päivänä ja hankkivani hänelle ruokavieraita. Siellä pannaan pian tanssit toimeen. Ja sano minun sanoneeni, että siellä pitää silloin olla väkeä kuin mustaa pilveä!

Augustilla oli muitakin tuumia: Kunpa keksisin kihtipulverin, että voisi myydä sitä täällä markkinoilla! Vaikka minulla on parempikin ajatus, mutta sitä en sano, en vaikka tappaisit tähän paikkaan!

Edevart tiesi kokemuksestaan toverinsa pystyvän kokeilemaan yhtä jos toistakin. Siksi hän ei nauranutkaan tämän päähänpistoille, mutta koetti sentään häntä tyynnytellä sanoen: Minua vähän pelottaa! Ethän vain tehne sellaista, mistä joudut kiipeliin!

August oli mahtavaa puolestaan: Älä sinä niitä sure! Mutta nyt kerron sinulle, mitä olen tuumaillut: olen ajatellut sellaisia pillereitä, että kun naiset syövät niitä, eivät saa lapsia. Kerran kai jo mainitsin sinulle tästä, mutta sinä et tahtonut ottaa sitä kuuleviin korviisikaan.

Enkä ota nytkään.

No — — — sitten! Mutta August ei hellittänyt: Olisipa kumma paikka, jollen pystyisi tekemään semmoisia. Ja minä kun osaan niin monta kieltä, engelskaa ja venättä ja vaikka mitä, niin kyllä varmasti keksisin sille nimen. Kerran näin perämiehellä pienen pullon, joka oli täynnä vitivalkoisia pillereitä. Niissä oli elohopeaa, ja perämies kuului antavan niitä eukolleen aina kotona käydessään, niin mies kertoi. Mutta ei uskaltanut jättää niitä kotiin, ei toki! Silloinhan eukko olisi voinut hänen poissa ollessaan heittäytyä kylänluudaksi sen kuin mieli teki ja syödä pillerit suuhunsa. Näytti minulle pulloakin: sen kyljessä luki Secale cornutum. Se ei ole mennyt mielestäni.

Saisit seisoa vuorostasi täällä kojussa, jotta minä pääsisin välillä vähän lepäämään.

August ei ollut kuulevinaankaan: Mutta ajatteles, miten paljon voisin niitä myydä täällä, kaikille pojille — niin, ja kaikille tytöillekin yksin tein!

Edevart: Minun pitäisi päästä hetkiseksi kojusta hakemaan vähän haukattavaa.