Laulu loppui, ja August istui äänetönnä paikallaan. Kukaan ei ollut ymmärtänyt laulun sanoja, mutta kaikkien mielestä se oli ollut aivan tavattoman kaunis. Joku aikoi ruveta kaivamaan kukkaroaan, mutta Mattea esti sen aikeen oitis kuiskaten oikeaan ja vasempaan: Ei se mies rahoista… Hänellä on täällä markkinoilla iso kauppakoju täynnä tavaraa. Olette kai käyneet katsomassa? Pistäytykääpä huomenna. Ja tuossa on hänen toverinsa! kuiskasi Mattea lopuksi osoittaen Edevartia. He ovat kauppakumppanukset ja tekevät suuria kauppoja.
Teodor ilmestyi näkyviin. Hän oli ollut koko päivän näkymättömissä,
mutta nyt sukeltautui esiin päästäkseen osalliseksi samasta kunniasta:
Niin, meitä on kolme miestä venekunnassa, nämä ovat minun tovereitani.
Tuota — tarkoitin, että tunnen heidät.
August ojensihen suoraksi käskien raivata pöydät ja rahit keskeltä lattiaa seinäviereen, sillä nyt pistettäisiin tanssiksi! Tottahan toki, yksi ryminä vain kävi, kun keskilattia tyhjeni, ja sitten alkoi tanssi sellainen, että koko koju hytkyi. Henrik Sten oli siellä ja valloitti loistavasti tytön toisensa perästä, hän oli kerta kaikkiaan naisten suosikki, mutta kukaan ei ollut niin väkevä kuin seppä Eide Nikolaisen eikä kukaan heilauttanut tyttöään niin korkealle tanssissa. Oikea juhlailta! Ja vaikka Nilsillä ja Mattealla olikin täysi työ tarjoillessaan oikealle ja vasemmalle, he kuitenkin aina väliin ehtivät sen lomassa pyörähtää valssinsa hekin. Herra hänet tietäköön, mutta Nils oli tainnut hiukan haistaa pullonkorkkia, ja kun aika kului myöhäiseksi, hänen vaimonsa veti Edevartin mukaansa pimeimpään soppeen ja kavahti kiihkoissaan rajusti pojan syliin. Se ilta oli eri ilta!
Kun tanssijat alkoivat lähteä, August herkesi soittamasta. Nilsillä ja Mattealla oli ollut hyvä ilta, niin kylmä kuin lämminkin ruoka sekä olut ja salaa hommattu viina olivat menneet kuin kuumille kiville. He saattoivat totisesti olla tyytyväisiä. Mutta kun Augustin piti ruveta perimään pelimanninpalkkojaan, ei Matteaa löytynyt mistään, Nils vain kuului kolistelevan puolipimeässä nostellessaan pöytiä ja tuoleja paikoilleen. August odotti hetkisen, pistäytyi keittiöönkin, mutta ei, Matteasta ei näkynyt jälkeäkään. Mitä sinä hänestä? ihmetteli Nils —… sanonut hyvää yötä, vastasi August. — Lienee mennyt jo maata, tuumi Nils.
Olipa kurja, nolo loppu kaiken hauskuuden perästä! Edevart houkutteli houkuttelemistaan: Tule nyt, August, minulla olisi sinulle puhumista! Kun August vihdoinkin malttoi lähteä, tämän hampaiden välistä kuului muminaa: No on siinäkin hyväkäs!
<tb>
August rupesi Papstin palvelukseen. Ei se ollut ollenkaan hullumpaa hommaa, ei helkkari vieköön ollutkaan! August pyrki jo kehuskelemaan. Hän oli koko sen päivän puuhassa, kauppaamassa kelloja markkinaväelle. Kaikki hänet tunsivat: heidän eilisiltainen pelimanninsa, sama mies, joka soitti ja lauloi kuin ilmestys siellä tanssituvassa! Nuori väki ryhtyi mielellään kauppoihin hänen kanssaan. Eikä August tietenkään hiiskunut sanaakaan siitä, että hän myi Papstin kelloja, johan nyt! Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että ihmiset luulivat hänen käyvän kojukaupan sivussa kellokauppaakin, se vain lisäsi hänen mahtiaan. Se kohotti hänen arvoaan hänen omissakin silmissään; tämä oli taas vähän samantapaista kuin korujen ja timanttien kauppaaminen silloin kerran Levangerin markkinoilla.
Hyvissä ajoin illalla August tuli Edevartin luo ja kertoi lopettaneensa sen homman.
Mitä? Joko lopetit? Ja miksi?
Niin, hän oli myynyt kymmenen kelloa ja saanut yhdennentoista ilmaiseksi, niin että silloin jo saattoi lopettaakin.