Edevart pudisti päätään.
Älä huoli ravistella päätäsi, ei siitä ole apua! sanoi August. En rupea enää sen jutkun hommiin. Vai vielä tässä lihottamaan mokomaa syöttilästä? Voi vaikka haljeta käsiin. Työlästyttää koko ukko. Oletko nähnyt hänen lompakkoaan? Olisipa hän joissakin toisissa maissa liikkunut niin lihava lompakko taskussaan, olisi päässyt hengestään, ennen kuin olisi osannut arvatakaan. Entä kellot! Hänellä on koko ruumiin pinta kelloja peittonaan ja vielä iso rauta-arkku täynnä asunnossaan. En ole koskaan nähnyt mokomaa. Ja sitten minun muka pitäisi vielä käydä keräämässä hänelle lisää rahaa? Ja ajattelehan tätäkin asiaa: kun kaikki pojat ostavat itselleen kellon, ei heille jää ollenkaan rahaa, ja sitten juostaan täältä meidän kojusta pyytämässä velaksi. Mutta minä olen ajatellut sitäkin, ei minua niin vain petetä. Mutta hitto soikoon, tuumi August sitten, sainpa kuin sainkin oman kellon yhdessä päivässä, se ei ollutkaan huono urakka. Ja August hymyili kovin itseensä tyytyväisenä. Kuulehan! hän virkkoi sitten, nythän voitaisiin mennä Mattean kojuun syömään, en ole saanut suuruksen murenaakaan suuhuni koko päivänä.
En huoli vielä panna kojua kiinni, mutta mene sinä edeltä Mattean luo, sanoi Edevart. Voisitko sitten tulla minun tilalleni, jotta minä pääsisin vuorostani syömään?
Kyllä. Ei sinulla satu olemaan paria talaria? Näes, minä olen ihan auki.
Edevart huomasi kyllä, että Augustin täytyi päästä isottelemaan uudella taskukellollaan, eikä huolinut enää pidätellä tätä.
Tulen heti takaisin! vakuutti August vielä ovessa. Mutta ei häntä kuulunut takaisin. Edevart seisoi lopunkin päivää myöhään iltaan saakka kojussaan käyden kauppaa monien ihmisten kanssa. Ei hän voinut olla Augustille harmissaan, sillä totta puhuen hänen oli kiittäminen juuri eilistä tanssi-iltaa, Augustin hanurinsoittoa ja Mattean vihjauksia siitä, että väkeä virtasi hänen kojulleen. Edevart oli myynyt enemmän kuin koskaan ennen, oli saanut menemään kalliit kankaat ja villatavarat, jotka muuten olisi täytynyt viedä takaisin kotiin. Päivä oli ollut aivan odottamattoman satoisa, ja Edevart valitsi Ragnalle oikein hienon hamekankaan ennen kuin pisti kojun lukkoon.
Edevart käveli tavalliseen tapaansa katuja pureskellen vehnäpulliaan. Hän tapasi Teodorin sekä yhden viimeöisen tanssijan, Henrik Stenin, jotka seisoivat keskenään juttelemassa. Teodor sanoi: Huomenna minä rupean myymään Papstin kelloja. — Vai niin? ihmetteli Edevart. — Ukko itse pyysi. — Edevart käveli edelleen päätyen lopulta telttojen ja karusellin kohdalle. Sirkusteltan takana August parhaillaan halaili lyhyttukkaista eläintenkesyttäjien seurueeseen kuuluvaa naista, samaa, joka aina tuli näyttämölle ratsastussaappaat jalassa karhu toisella ja susi toisella kupeellaan. Tämän kanssa August oli nyt hankkiutunut tutuksi ja huusi kuin torjuen huomattuaan Edevartin: Tulen heti paikalla! Edevart hymähti ja meni menojaan…
Aamusella vanha Papst tulla köpitti Edevartin kauppakojuun tuoden samalla hänen kellonsa takaisin. Nyt se on puhdistettu ja hyvässä kunnossa, ukko toimitti.
Edevart vilkaisi kelloon, kuunteli sen tikitystä ja sanoi sitten: Miten minusta oikein näyttääkään, mutta ettekö ole puhdistanut sitä ulkoakin päin.
Tottahan toki, tietenkin Papst oli puhdistanut vähän kellon ulkoasuakin. Hän alkoi puhua Augustista: Ei siinä miehessä ole kestävyyttä alkuunkaan. Hyvä myymään kyllä, se on totta, mutta oli jälkihumalassa ja liian suuri suunsoittaja. Tunsin hänet heti, kun tuli luokseni, oli sinun kapteeninasi silloin aikoinaan Kristianssundissa; sama kultahampainen mies. Ei, hänen ei kelvannut ruveta enää toiseksi päiväksi kauppaamaan kelloja. Mutta sainhan sijaan veljesi, ehkäpä hän on vakavampi.