Illalla tavatessaan Teodorin hän pani tämän lujille: Oletko sanonut olevasi minun veljeni?
Minäkö? ihmetteli Teodor antamatta narrata itseään ansaan.
Olet sanonut Papstille, että olet muka minun veljeni.
Sen se kirottu möhömaha valehteli! Ahaa! nyt ymmärrän, virkkoi Teodor sitten. Sanoin, että oltiin molemmat samanpaikkakuntalaisia, ihan kuin veljet, siksi vanhat ja hyvät tutut.
Edevart mietti hetkisen. Hyvä selitys, kerrassaan totuudenmukaiselta tuntuva selitys. Vanha juutalainen oli muukalainen ja pysyi sellaisena; ehkäpä oli käsittänyt Teodorin sanat hieman väärin.
Oletko saanut kelloja kaupaksi?
Olen myynyt kahdeksan ja menen nyt tekemään hänelle tiliä. Kaksi kelloa on vielä jäljellä ja sitten omani. Olenkin pitkät ajat havitellut kelloa…
Paria tuntia myöhemmin, kun ilta jo oli kulunut varsin myöhäiseksi ja oli tullut melkein pimeä, Edevart aikoi palata takaisin kojuunsa ja paneutua levolle. Mutta silloin hän sai kokea jotakin erikoista. Ykskaks hän näki kadulla vähän matkaa edellään miehen, joka kai oli tullut jostakin lähitalosta. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, eikä Edevart välittänyt siitä sen enempää, mutta kun mies pisti juoksuksi, asia alkoi hänestä tuntua hiukan oudolta. Hänen mieleensä juolahti, että mies ehkä oli August, joka taas oli sotkeutunut johonkin hulluun kepposeen, ja niin hän lähti juoksemaan perästä. Miksi mies juoksi? Ilta oli tyyni ja rauhallinen, eikä Edevart voinut huomata kenenkään ajavan häntä takaa. Hän huusi kerran Augustia saamatta kuitenkaan vastausta. Mies ei pysähtynyt, vaan hävisi kadunkulmassa näkymättömiin. Edevart juoksi jäljestä. Hän näki lähellä puoliavoimen oven. Se näytti hiljaa liikkuvan ja nyt painuvan hitaasti kiinni. Liekö tuuli sitä liikuttanut, mutta yhtä hyvin oli joku voinut juuri siitä mennä sisään. Edevart juoksi taloon, meni ovesta sisään ja joutui pimeään käytävään. August! hän huusi saamatta taaskaan vastausta. Edevart haparoi eteenpäin käsikopelolla, kunnes tuli seinä vastaan. Seinäviertä hapuillessaan hän tapasi ylöspäin vievät portaat. Mutta ennen kuin hän ehti lähteä portaita ylös kiipeämään, käytävän ulko-ovi avautui taas ja mies näkyi livahtavan ulos. Edevart jäljestä. Hän näki selvään, ettei mies ollut August, mutta tunsi hänet sentään. Tämä oli eilisissä tanssiaisissa mukana ollut seppä, ja Edevart tahtoi häneltä vähän kysellä.
Mitä ihmettä sinä täällä juoksentelet? Edevart siis hymyillen kysyi pysäyttäen toisen.
Hän sai vastaukseksi: Entä mitä sinä teet täällä? Olenko tehnyt sinulle mitään?