Niin, mihin Edevart aikoi ryhtyä? Hän oli taas kuin lamauksissa, vetelehti päiväkaupalla laiskana ja velttona, ei huolinut leikata tukkaansakaan; meni maata iltasella, mutta nukahti vasta aamupuolella yötä. Mutta August! Saatuaan postilaatikon valmiiksi hän teki kaivoon vedennostovehkeet. Siitä oli suuri apu Paulinelle, jonka täytyi talvisin juottaa monta lehmää. Saatuaan sen työn valmiiksi August siirtyi muitta mutkitta navetansalvokselle, ja silloin oli vieras apumies moisessa pikkutyössä jo tarpeeton. August otti nyt johdon käsiinsä ja laajensi rakennuksen pohjapiirrosta omin päin. Joakim itsekin oli jo tullut huomaamaan tarvitsevansa karsinan vasikoille, mutta ei tahtonut mitenkään sitä myöntää, vaan oli olevinaan äkeissään ja tiuskaisi Augustille: Mitä helkkaria sinun päähäsi pälkähtääkään? — Pitää saada karsina kahdelle vasikalle, vastasi August. — Ihan turha koko karsina, ja nyt siinä olisi tilaa vaikka kuudelle vasikalle! — August vain murahti. Hän sai pitäneeksi päänsä, mutta Joakim lupaili kauheasti kostavansa, jahka navetta ensin olisi valmis.
Mutta sellainen August oli, aina puuhassa, aina eloisa, hurjapäinen ja hulluttelija, oikea mies.
Entä Edevart? Herra nähköön, kun ei vain hänen täytyisi loppujen lopuksi kerjätä Hosealta ja Ezralta, että saisi jäädä heidän luokseen syömään armonleipää elämänsä loppuun saakka. Mihin vain ryhtyi, siihen hän kyllä pystyi, mutta kun ei yrittänyt mitään. Se mitä hän kaipasi ja mistä hänelle olisi löytynyt apu, se ei ollut yhden päivän työllä saavutettavissa.
Hän sai Romeo Knoffilta kirjeen. Se oli hyvin ystävällisesti kirjoitettu, mutta sen sisällys oli vakava: Eikö Edevart myisi Doppenia hänelle, koska kerran ei itse asunut siellä eikä voinut kunnolla hoitaa sen viljelyksiä? Naapurilla, Karelilla, oli kaksi täysikasvuista poikaa, ja tämä aikoi ostaa Doppenin vanhemmalle heistä. Romeo suostuisi ottamaan takaisin melkeinpä käyttämättömät vuodevaatteet, jotka Edevartiita olivat jääneet maksamatta, ja muutenkin Romeo koettaisi katsoa hänen parastaan, jotta hän saisi tavaravelkansa suunnilleen kuitatuksi. Vene voisi mennä kaupassa mukana, koska se oli uudelle omistajalle välttämätön, mutta koskesta ei osannut vielä päättää mitään. Se saattoi vielä jäädä Edevartin haltuun. Jos Edevart niinkuin tuonnempana haluaisi sen myydä ja Romeo sen ostaa, voisi ajatella myllylaitoksen rakentamista siihen. Siinä tapauksessa Romeo ilomielin suostuisi ottamaan Edevartin sen hoitajaksi, niinkuin tämän toveri August oli vihjannut —
Kaunis ja maltillinen kirje, jossa oli lopuksi ystävälliset terveiset isältä ja Romeolta itseltään. Ihmeellistä, kuinka juurettomaksi Edevart tunsi itsensä! Tämä vieraan miehen vieraasta paikasta lähettämä kirje liikutti hänen mieltään kuin kotoinen viesti; se sai hänet unohtamaan siellä hukatut vuodet ja päivät ja taas kaipaamaan sinne takaisin. Hän kirjoitutti Joakimilla vastauksen, ettei hänellä ole mitään Doppenin myyntiä vastaan ja että hän kiittää Romeota hyväntahtoisuudesta.
Nyt siis Edevartilla ei enää ollut etelänpuolessa omaa taloa. Täällä hänellä oli kauppa, josta hän ei huolinut, siis hän oli yhtä koditon joka paikassa! Hän uskoi huolensa Augustille; tämä nyökäytti päätään sanoen: Lähdetään yhtä matkaa; meidän on kummankin päästävä täältä pois!
<tb>
Ja päivät kuluivat. Navetan lisärakennukseen saatiin katto päälle, nyt oli tehtävä pilttuut. Iltana muutamana Pauline sai houkutelluksi Joakimin lähtemään uistelemaan; täytyi saada kalaa, edes muutama kolja; se oli ihan välttämätöntä, kun oli niin monta miestä talon ruoassa. Tuo kaikki kuulosti kovin viattomalta, mutta oli sulaa koiruutta, sillä August ja Edevart uurastivat koko yön, niin että hiki valui virtanaan, navetan rakennuksella omin nokkinsa. Pauline pistäytyi hetkiseksi katsomaan miesten puuhia; mutta kun Joakimia saattoi kohtapuoleen odottaa kotiin, hän nousi lähteäkseen sanoen menevänsä tupaan, jottei olisi tiellä.
Joakimin tullessa kotiin aamunkoitteessa toverukset olivat saaneet urakkansa, suuren vasikkakarsinan, valmiiksi. He olivat lohkaisseet siitä sopivan tilan kahdelle vasikalle, mutta lopusta tehneet tallin, hevostallin! Eikä sillä vielä hyvä; pitihän talliin olla oma ovi, ja totisesti, olivat puhkaisseet uuden oviaukon navetan seinään!
Joakim jäi seisomaan suu auki, kuin paikalleen naulattuna. Mutta, Herra nähköön, eiköhän hän ollut sittenkin hiukan kuin vainunnut jotakin tällaista? Hän oli olevinaan niin ällistyksissään, että tuskin pysyi jaloillaan, mutta sai sentään sanoneeksi: Oletteko tulleet ihan pähkähulluiksi!