Mitä sinä kesällä aiot tehdä? kysyi Edevart.
Kyllä minä jotakin keksin, vastasi August reippaasti. Miksi sitä kysyt?
En tiedä, mihin itse ryhtyisin.
August vaipui mietteisiin. Hän oli keulamiehenä, eikä hänellä nyt ollut
veneessä mitään tekemistä; näytti siltä kuin hän olisi torkkunut.
Mitäkö aion tehdä kesällä? Vai olet sinä huolissasi minun puolestani,
Edevart. Älä huoli!
Edevart ei ollut niinkään varma siitä, että koko maailma oli kesällä hänen toverilleen avoinna. Hän oli vaiti.
Äkkiä August rupesi pesemään käsiään meressä, kuivaten ne hyvin tarkkaan housuihinsa, sitten hän kävi käsiksi hanuriin, pisti sormet silkkilenkkeihin ja kajahutti reiman marssin. Edevart ei voinut pidättää huudahdusta: Ihmeellistä aivan, kuinka sinä osaat soittaa!
August sylkäisi mereen ja sanoi: Äläpäs kuuluttele sitä kotona kylälle!
Edevartiin toverin taito teki syvän vaikutuksen. Tämä ei ollut koskaan maininnut osaavansa soittaa, hän oli merkillisempi kuin muut ihmiset, hurjapää ja suuri houkka, mutta viisas mies. Kuka saattoi päästä hänestä perille? Eikö hän ollut menomatkalla käyttäytynyt uskomattoman kurjasti ja pelosta itkenyt raemyrskyn kynsissä? Ja eikö hän ollut tunnustanut monta syntiä ja ilkityötä kiertelevän elämänsä varrelta? Mutta tässä hän nyt istui, sama mies, ja soitti mitä laatuisinta tanssisoittoa tai parasta hääsoittoa ja päälle päätteeksi lauloi englantilaisen laulun, oikein runopukuisen. Hänellä oli suuret lahjat.
Olen minä aikanani soitellut ylhäisille jos alhaisillekin, kehaisi
August.
Missä sinä olet oppinut?