August taukosi hetkeksi ja kuivasi silmiään. Hän taitaa enemmän kuin me! sanoi Karolus. Mistä sinä olet tuon oppinut? hän kysyi. — August ei vastannut. Vähän ajan kuluttua hän pani hanurin koteloonsa, ja suotta oli sitten enää pyytää häntä soittamaan.

Miehistä oli moni ennenkin kuullut hanurin soittoa sekä Lofooteilla että Ruijan kylissä, mutta ei kukaan ollut odottanut Augustilta mitään näin merkillistä. Täällä hän tuli nyt eläneeksi heidän parissaan vuoden päivät eikä ollut maininnut siitä sanaakaan, hän ei siis ollut ihan sellainen jollaiseksi häntä luultiin. Jumala tiesi, eikö lopultakin ollut totta kaikki sekin, mitä hän oli kertonut elämästään, tosia kaikki ne uskomattomat jutut, joita he olivat tähän saakka pitäneet silkkana valheena. Tästä pitäen kaikki katsoivat häneen toisin silmin, pidettiinpä häntä jossakin määrin salaperäisenäkin. Kyläläiset eivät tosin olleet nähneet hänen intialaista avainnippuaan, eivät kylläkään, mutta olivat nähneet hänen hanurinsa kaksinkertaiset näppäinrivit, eikä kukaan tahtonut voida ymmärtää, kuinka häneltä riitti sormia kumpaankin riviin. Mistä hän oli oppinut taitonsa? Ehkä jollakin tavattomalla tavalla, ehkä itse pimeyden ruhtinaalta!

Edevart oli itsekseen ylpeä toveristaan eikä suinkaan koettanut heikentää tämän tekemää vaikutusta. Hän meni Karoluksen luo ja sanoi: Siinä hän nyt istui ja soitti, niinkuin te kaikki näitte. Mutta minä olen hänestä nähnyt ja kuullut suurempiakin asioita. Nyt hän tahtoo, että meidän tulee raivata ja puhdistaa ne kalliot.

Niin aina, sanoi Karolus.

Sinä kai tulet sitten mukaan?

Tulen.

No sitten minä sanon, että työ aloitetaan huomenna.

He puhuttelivat useaa miestä, vieläpä itsepintaista Teodoriakin. Kun Karolus, veneenomistaja, halusi ruveta hommaan, eivät muutkaan voineet kauempaa harata vastaan, ja kun työ saatiin viikon kuluttua valmiiksi, kaikki olivat tyytyväisiä. Heillä oli nyt kuivauspaikat monelle tuhannelle kalalle, kaikkia lasteja varten, mitä kohtuudella voitiin otaksua Poldeniin kerrallaan tulevan.

August sanoi Edevartille: Nyt me molemmat saamme kesäksi hyvää ansiota, älä ole huolissasi!

Talveksi Edevart pestautui Lofooteille, Karoluksen veneeseen ja August lähti mukaan matkustajana. Augustin toimeksi oli annettu uuden kuivauspaikan tarjoaminen kalastaja-aluksille sekä työn johtaminen. Hänellä kun oli kultahampaat ja kultasormus, hän ei ollut tavallinen kalastaja, sitä paitsi hän oli lainannut Edevartilta entisen mustan verkanuttunsa ja näytti nyt varakkaalta mieheltä eikä hän suinkaan ollut huono asiansa ajaja. Hänellä oli onneakin. Kun hän oli viikon päivät soudellut kalastaja-aluksesta toiseen ja puhutellut laivureita, hän sai käsiinsä yhden, joka oli oikea löytö, Hardangerista kotoisin oleva talonpoikaislaivuri. Tämä omisti itse sekä laivan että lastin, hän oli komea mies, musta täysiparta ja rinnassa kultalukolliset hiuskäädyt. Myöhemmin hän osoittautui koko seuramieheksi ja hurmuriksi. Tämän miehen kanssa August alkoi hieroa kauppoja, ja laivuri kysyi häneltä kaikkea. Augustin täytyi tarkkaan selostaa sekä omat asiansa että kuivauspaikka, ja lorun loppuna oli sopimuskirja ja allekirjoitukset. Hardangerilaisella oli mukanaan suuret määrät rinkeleitä, viinatynnyri ja kajuutassa kokonainen laitio täynnä pähkinöitä. Kaikki tämä hyvyys oli kallioilla työtä tekeviä varten. Laivurin nimi oli Skaaro ja hänen jahtinsa Lokki.