Hän alkoi selittää. Muistatko, mitä sanoin keväällä, että me, sinä ja minä, saisimme hyvää ansiota tänä kesänä? — Edevart: Muistan kyllä. — August: Minä tulin mukaan Lofooteille, sain laivuri Skaaron ja Lokin Poldeniin, kuivasin kalan. Et ole kuullut toisesta minun veroisestani etkä yleensäkään toisesta miehestä, joka olisi voinut tehdä, mitä minä olen tehnyt. — Edevart mietti hetken ja sanoi: Ehkä Napoleon… — Jaa, myönsi August, Napoleonin veroiseksi en pyri. Mutta voit esimerkiksi kysyä minulta kaikenlaisia maailman asioita, niin minä tiedän ne. Tänä kesänä minulla on ollut koko almanakka päässäni, eikä ainoaakaan päivää ole jäänyt pois.

Tässä suhteessa August kyllä saattoikin olla aivan oikeassa, hän oli pitänyt tarkkaa lukua päivistä. Toverinsa pitkästä selityksestä Edevart käsitti seuraavaa: Kaikilla työntekijöillä ei ollut yhtä monta päivätyötä, Karolus oli ollut poissa kaikkiaan kymmenen päivää, Teodor kolme päivää, ja muutamina sadepäivinähän kalankuivaus oli ollut kokonaan pysähdyksissä. Aivan niin. Mutta näistä päivistä August oli viekkaasti lukenut tietyn määrän itselleen lisäten niiden palkan omaan palkkaansa. Tämä tili oli hänen pienen päiväkirjansa sisältö: Jokainen työmies sai kaikki, mitä hänelle kuului, mutta niistä päivistä, jotka he olivat työstä poissa, August itse otti maksun itselleen. Sen hän saattoi tehdä aivan vaaratta, sillä hän oli johtanut kuivausta erinomaisen tarmokkaasti ja saanut lastin lähtökuntoon pari viikkoa aikaisemmin kuin muut laivat. Siitä koitui Augustille sievoinen ylimääräinen ansio, ja näistä rahoista hän hyväsydämisestä luovutti Edevartille kohtuullisen osan, jotta he saattoivat yhdessä vastata asiasta.

Edevart joutui pahaan pulaan, mutta syvän vaikutuksen toverin menettely teki häneen. Hän rohkeni kuitenkin kysyä: Mutta entä jos laivuri Skaaro olisi elänyt ja ollut saapuvilla tilinteossa, miten sinä silloin olisit voinut puhaltaa semmoisen määrän rahaa? — August vastasi: Silloin olisin vain pannut työluetteloon pari, kolme työmiestä lisää ja vastaanottanut heidän tilinsä heidän puolestaan lähettääkseni sen edelleen. Se olisi ollut kaikkein pienin temppu se.

Kovin viisas ja rohkea mies tuo August, muutamassa suhteessa oikein mato miehekseen.

Edevart otti rahat, mutta oli muutaman päivän syvissä mietteissä. Tämmöinen "kauppojen" teko oli hänelle uutta; se sai hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi. Tämä ei mitenkään voinut olla puhdasta synnistä, saa nähdä, paljonko siunausta se tuo mukanaan. Väkisinkin herasi mielessä kysymys, eikö laivuri Skaaro nyt tulisi ja ilmestyisi hänelle. Hän sanoi kerran: Se laivuri siellä suossa kai tietää, mitä me olemme tehneet.

Asia on sillä lailla, vastasi August, että minä lahjoitin hänelle kultasormukseni.

Edevart ihmeissään: Niinkö?

Lahjoitin sen hänelle, ilmaiseksi. Miksi olisin sen tehnyt?

Edevart: Minäpä en ole lahjoittanut hänelle mitään.

August ei jäänyt vastausta vaille: Mitä? Enkö minä ole kuluttanut sinun takkiasi, ihka uutta verkatakkiasi aivan pilalle? Soisitko sinä sen minulle noin vain huviksesi?