Kaiken kaikkiaan August sekoitti hyvin taitavasti yhteen asiat, oikean ja väärän, toden ja valheen, vähääkään arastelematta, puhuipa siihenkin suuntaan, että heidän oli aina meneteltävä rehellisesti ja toimittava niinkuin oli oikein ja asianmukaista. August hymyili niin, että kultahampaat näkyivät, ja kertoi Karoluksen pyytäneen häneltä laivuri Skaaron piippua. Hän itse ei enää sitä tarvitse, niin oli Karolus sanonut. — Ei tarvitsekaan, vastasi August, mutta Skaaro-vainaja teki kylliksi sinun hyväksesi pelastaessaan heinäsi! — Karolus oli sitten pyytänyt takkia tai jotakin muuta vaatekappaletta, hattua, pientä muistoa laivurista. Oliko mokomaa kuultu! August oli vastannut: Tuommoisen julkeuden ja ahneuden vuoksi en minä rupea itseäni synnillä tahraamaan, se sinun pitäisi älytä! Ja eikö se mielestäsi ollut oikein vastattu? hän kysyi Edevartilta.
Edevart hämmentyi ja tyhmistyi tästä ristiriitaisesta puheesta entistä pahemmin ja antautui lopulta täydelleen. August mahtoi tietää parhaiten tämänkin asian, hän tiesi kovin paljon, ei siinä ollut kaikki, mitä hänestä näkyi päältäpäin.
He olivat Bodøstä ottaneet runsaasti eväitä, heiltä ei puuttunut mitään, yöt olivat vielä valoisat ja he purjehtivat Helgelandin äärtä alaspäin, hoitaen kukin vuorostaan peräsintä. Laivuri August tutki tarkasti karttaa heidän purjehtiessaan läheltä maata. Sitä piti näyttää Teodorille. Sitten August astui sukkelaan kompassin ääreen, otti Skaaron kellon taskustaan, laski minuutteja ja sekunteja, nyökkäsi ja meni jälleen pois.
Teodoria ei jahdissa pidetty missään arvossa, eikä laivuri August edes viitsinyt vastata hänelle, kun niin vähäpätöinen tuhrustaja tahtoi lausua mielipiteensä jostakin asiasta. Follalla heidät yllätti myrsky ja aallokko ja Teodor oli kovilla. Hän ei tiennyt purjehtimisesta tuon taivaallista, oli ensikertalainen laivassa, ei edes tiennyt köysien ja nuorien nimeä. Alussa hän teki monet asiat hullusti, ja laivuri uhkasi jättää hänet maihin ottaa hänen sijaansa "aikuisen miehen". Täällä Follalla heidän täytyi koota sekä latva- että isopurje ja purjehtivain keulapurjeella. August laivuri seisoi ruorissa karjuen käskyjään, hänen täytyi opettaa kumpaakin miestään. Augustia ei nyt jänistänyt, hänen haileat sinisilmänsä olivat tuimat ja hän polki jalkaansa laivankanteen. Toista oli seisoa pystyssä kannella kuin maat nenällään kahdeksanhangan pohjalla. Sitä ei voinut verratakaan tähän.
He pääsivät Follan poikki, laskivat jälleen saaristoreitille ja saivat parempaa säätä. Kaikki korjautui August otti hanurinsa ja soitti ensi kerran koko matkalla. Hän oli hyvällä tuulella, matka oli tähän saakka ollut oikea pikamatka, Bödøn majakka oli jo jäänyt selän taakse, nyt viilletettiin Frohavin poikki ja lähestyttiin Trondheimin väylää.
Älyät kai nyt, että minä osaan purjehtia? hän kysy Edevartilta. Mitäs ajattelet siitä, jos laskettaisiin Lokilla suoraan meren poikki vieraisiin maihin?
Mitäh?
August vilkaisi ympärilleen ja puhui hiljaa; tuokio hän tuntui empivän, jopa olevan hämilläänkin: Minulla on taskussani Skaaron kello, huvikseni en siitä eroa Minulla on taskussani yli tuhannen talaria, jotka ovat Skaaron rahoja; ei ole pieni asia lyödä pöytään semmoinen summa. Vai miltä sinusta tuntuu? Minä en tiedä Edevart virkkoi, ikään kuin koko asia ei olisi häntä suurestikaan huvittanut: Mitäpä sille mahtaa?
August jatkoi: Ja sitten laiva ja lasti, suuria arvoja, kokonainen omaisuus. Mehän olemme siitä kaikesta vaivan nähneet, eikä siitä enää ole Skaarolle mitään hyötyä. Jos oikeus on oikeutta, niin meidänhän oikeastaan hänet tulisi periä.
Paljon sinunkin päähäsi mahtuu, arveli Edevart hymyillen.