<tb>
Poikettiin Kristianssundiin. August kävi kaupungilla ja osti hienot vaatteet ja kultasormuksen. Hän käveli Skaaron täpö täysi rahakukkaro taskussaan ja maksaessaan avasi sen mielellään aina niin suureksi kuin sen suinkin sai. Edevart kirjoitti täältä kotiinsa, että hän oli nähnyt enemmän kuin ennen, suuren meren ja lukemattomia maita, sitä paitsi paljon ihmisiä, kaupunkeja ja laivoja. Harras tervehdys kaikille!
Täällä Kristianssundin kaduilla he jälleen yhdyttivät Papstin, vanhan kellojuutalaisen. Nyt hän oli täällä. Oli sama hauska, ystävällinen ja paksu ukko kuin ennenkin, kunnianarvoinen parta ja monet kellonperät rinnalla olivat ennallaan. Kaupungin kellosepät katsoivat tosin häneen karsaasti, mutta he olivatkin ainoat, jotka niin tekivät. Papst oli tunnettu henkilö, joka oli myynyt kelloja ylhäisille ja alhaisille; kaikki pysähtyivät hetkiseksi juttelemaan hänen kanssaan, niin nuoret kauppiaat kuin konsulitkin.
Tuleeko tänään kellonkauppaa? kysyi Papst.
Minulla on kello, vastasi August laivuri.
Hän näytti Papstille Skaaron kelloa, tämä avasi sen sanoi: Hyvä kello!
Se käy kahdellakolmatta kivellä, mainitsi August. Ehkäpä te olettekin sen aikoinaan myynyt.
Papst: En muista. Ehkä. — Hän kääntyi Edevartin puoleen, tiedusteli tämän nimeä ja kotipaikkaa ja muisti nuorukaisen viimein: Minähän näin sinut moneen kertaan Stokmarknesin markkinoilla viime vuonna. Mutta olet paljon muuttunut, varttunut ja kasvanut suureksi. Et kai ole ostanut kelloa?
Aioin odottaa, kunnes pääsen Bergeniin.
Sitä älä tee. Nylkevät vain sinua, varoitti Papst.