Kesken näiden mietteiden tallusteli vanha Papst kuin sattumalta laivasillalle ja tuli Lokkiin. Hän oli perin mukava ja rauhallinen äijä, Edevart näki häntä mielellään.
Jaaha — täällä minä taidankin tavata vanhan tuttavan, vai? sanoi Papst näyttäen hämmästynyttä naamaa. Täälläkö sinä asut? Tietysti Papst tahtoi nyt myydä hänelle kellon, kuinkas muuten, ja Edevart aivan kuin virkosi ja alkoi hieroa kauppoja. Papst neuvoi; hän tahtoi tietää, paljonko rahaa Edevartilla oli kaikkiaan, ja sitten Papst arveli, että neljä talaria joutaa hyvään kelloon. — Kas tässä saat sen, jota äsken näytin sinulle!
Senkö, joka maksoi kahdeksan talaria?
Sen juuri. Tahdon myydä sinulle hyvän kellon. Olet aina kauniisti tervehtinyt vanhaa Papstia ja saat kellon neljällä. Voi, minulle ei jää siitä yhtään voittoa, vähän häviänkin, mutta teen sen ystävyydestä. Kello on rehellisesti kuuden talarin arvoinen, sen saat uskoa. Nyt sinun täytyy huolellisesti vetää se joka ilta, ettet sitä riko, siinä on hieno koneisto, en soisi sinun tekevän minun kanssani huonoa kauppaa. Vielä me kyllä tapaamme toisemme.
Edevart osti kellon. Hän varmaan oli kovin luottavan näköinen, ja se vaikutti vanhaan kellokauppuriin. Papst tiesi, mitä koreus merkitsee nuorelle pojalle ja lahjoitti Edevartille kaupanpäällisiksi somat kellonperät, joista Edevart iloissaan kiitti puristamalla hänen kättään niin kovasti, että Papst aivan parkaisi.
He heittivät hyvästit. — Mutta älä purista niin kovasti, varoitti Papst, sinussa on liian paljon voimaa! Sen hän arvatenkin sanoi mielistelläkseen nuorta miestä, mutta Herra tiesi, tässä oli ehkä kuitenkin tapahtunut ihmeellisiä asioita: vaeltava juutalainen, joka varmaan oli eläessään nylkenyt tuhansia ostajia, oli ehkä tällä kertaa ollut enemmän kuin rehellinen ja myynyt häviökseen.
August tuli alukseen ja heitti kädestään käärön, ostamiaan merikortteja, hän poltteli sikaria ja röyhisti rintaansa, mutta oli aivan selvä mies, vaikka vähän ylpeä, kun oli syönyt niin hienossa hotellissa ja saanut vasikanpaistia ja ulkomaista makaronia. Tapasin hotellissa toisenkin kapteenin, hän kertoi, ja juteltiin siinä syödessä pitkät jutut. Mitä — oletko ostanut kellon? Annas kun katson!
Saatuaan kuulla kellon kaupasta tarkemmin August kävi oitis epäluuloiseksi ja sanoi: Saatpa nähdä, että se vanha kärttäjä on puijannut sinua. Olisit tarjonnut hänelle kaksi talaria, niin minä olisin tehnyt. Et ole liialla oveluudella pilattu tämän maailman kaupoissa ja metkuissa. Lieneekö kello edes tarkistettu?
Edevart: Sitä en tiedä. Ei hän siitä maininnut mitään.
August: Eipä tietenkään. No niin, nyt saat itse nähdä, en sano sen enempää! Illalla he lähtivät jatkamaan matkaa.