Seuraava paikka, johon poikettiin, oli Aalesund. August tahtoi esiintyä tässäkin kaupungissa hienoissa vaatteissa ja kultasormus sormessaan. He viipyivät siellä muutaman lyhyen hetken lähtien sitten jatkamaan matkaa, mutta täälläkin August osti pari merikorttia, tällä kertaa Ranskan rannikosta.
Nyt näytti kauniista ilmoista tulevan loppu. Saatiin sadetta ja vastatuulta, täytyi käydä luovimaan. Aallokkoa ei ollut sanottavasti, mutta tuuli koveni ja Stadtmerellä heitä odotti tuima purjehdus avomerellä. August kiroili ja komenteli kuin pahus ja rasitti itseään ja miehiään silkkaa ylimielisyyttään. Sekä Edevart että Teodor kysyivät, eikö ollut viisainta kääntyä takaisin. Kääntyäkö takaisin? tiuskaisi August. Mitä tämä on siihen verrattuna, mihin minä olen tottunut! He olivat varmuuden vuoksi kaikki kolme miestä kannella eivätkä ummistaneet silmäänsä. Vasta kun jälleen tultiin vuonoihin ja kapeihin salmiin, joissa oli maata kummallakin puolella, Edevart ja Teodor saivat vuoroon kumpikin nukkua. August oli väsymätön ja valvoi koko ajan.
Vihdoin saavuttiin Florøhön ja käytiin ankkuriin. Oikea sielunvihollisen keksintö tämä sitkeä vastatuuli juuri nyt, kun oltiin niin lähellä matkan määrää!
Florø oli pieni, vilkas, herttainen ja kaunis paikka, mutta August oli tyytymätön, sitä hän varsinkin pelkäsi, että muut pohjoisesta palaavat kalastaja-alukset saisivat hänet kiinni. Paljon aikaa tärväytyi siihen lampaaseen, hän äkäili itsekseen. Kolmantena päivänä August meni maihin ja palasi illalla laivaan hienossa hiprakassa, kaikki näytti hänestä silloin jo valoisammalta. Hän oli laskenut mielessään, että muut laivat olivat jääneet ainakin kaksi viikkoa Lokista jäljemmäksi.
Huomeneksella hän taas lähti maihin. Jonkin ajan kuluttua hän lähetti Edevartille sanan, että tämänkin piti paikalla tulla maihin ja ottaa hanuri mukaan.
Niinpä niin, August oli jälleen joutunut oikeaan ympäristöönsä, majataloon, jossa oli rouva ja tarjoilijatarneiti ja piikatyttöjä ja juomatavaroita. Hän olla rellesti siellä iloisin mielin, meripoika oli taas antanut itselleen rantalomaa. Viimevuotisten markkinoiden tapaukset uusiutuivat, tarjoilijaneidistä tuli hänen rakastettunsa, ja hän osti tälle sormuksen. Neitonen oli Bergenistä, siunatun vilkas, korkeapovinen ja silosilmäinen ihminen. Sitä Augustia, sitä Augustia! Hänellä olisi kesällä ollut jos kuinka hyvä tilaisuus juoda tynnyristä viinaa, mutta hän ei ollut siihen koskenutkaan. August ei ollut juoppo, piti vielä lisäksi olla tunnelmaa ja tyttöjä ja elämää, rantaloma ja merimiehenlystit. Hyvä!
Naiset koettivat kaikin mahdollisin tavoin pitää Augustia hyvällä tuulella, rouva puhutteli kapteeniksi ja tarjosi asunnon maalla niin pitkäksi aikaa kuin hänen laivansa olisi ankkurissa, ja palvelustytöt saivat juomarahoja jo siitäkin, että pistäytyivät hetkiseksi näyttämässä itseään. Edevart joutui suuriin pitoihin. Kun August rupesi soittamaan, neiti valtasi Edevartin väkirynnäköllä ja tanssi valssia hänen kanssaan Augustin hymyillessä hyväntahtoisesti ja yhä yllyttäessä. Se on oikein, annakin aika kierua minun perämiehelleni! Edevart puolestaan ei olisi ollut halukas tällaisiin maailmallisiin, hautoi vain mielessään kipeästi vihlovaa hellää muistoa. Eikä sekään auttanut paljon, että hänellä nyt oli kello ja perät, millä herrastella.
Päivä kului tällä tavalla myöhään. Mutta lopulta ei Augustia enää oikein huvittanut hanurinsoitto, neiti ei ihaillut häntä tarpeeksi, vaan innostui sitä vastoin yhä enemmän juttelemaan ja tanssimaan hänen perämiehensä kanssa, jopa tämä tanssi Edevartin kanssa pimeään käytävään, kietaisi käsivartensa nuorukaisen kaulaan ja sanoi ah! August rypisti silloin kulmiaan kuin eräänlaisen epäluulon vallassa, pisti soittokojeensa laatikkoon eikä suostunut enää soittamaan. Tuokaa meille jotakin, antakaa kahvia! hän huusi antaakseen neidille työtä.
Oli jo kulunut yötä kappaleen matkaa Edevartin lähtiessä laivaan, mutta August ei tahtonut kuulla puhuttavankaan unesta, hän vaati ja sai uuden pullon ja kaikki talon naiset ympärilleen kuuntelemaan hänen seikkailujuttujaan. Aamuyöstä vihdoin toinen toisensa jälkeen tipahti pois ja August päätyi vuoteeseen semmoisenaan. Hän mutisi kovin äreänä ja hautoi mielessään kostotuumia, kun neitiä, hänen henttuaan, ei löytynyt mistään. Kyllä minä hänet opetan!
Kului taas vuorokausi, August oli nyt uuvuksissa ja makasi kuin tukki. Laskiessaan herätessään, paljonko oli haaskannut rahaa, hän tuli järkiinsä eikä sitten maistanut enää tippaakaan väkeviä. Hän oli surkeassa kunnossa. Edevart tuli jahdista ja pyysi häntä lähtemään ulos, hän oli lukenut säätiedotuksen ja arveli, että nyt oli sopiva tuuli. He tutkivat molemmat taivasta, pohtivat asiaa ja pääsivät yksimielisyyteen. August meni taloon, selvitti laskun, viipyi kauan sisällä ja sanoi, tullessaan vihdoinkin takaisin: En ymmärrä, mihin hän on hävinnyt.