Edevart: Minä näin hänet rannassa myöhään yöllä.
Rannassako? Soo-o, vai on hän sen sortin ihmisiä!
Ehkäpä etsi sinua? arveli Edevart.
Ee-i, kyllä hän tiesi, missä minä olin. Huusiko hän sinulle laivaan?
Edevart olisi voinut vastata "huusi kyllä!" Mutta hän säästi toveriaan ja sanoi, että tyttö oli vain ollut vähän kävelemässä ja raitista ilmaa haukkaamassa.
Niin, terve menoa vain! ärähti August.
Edevart: Et siis saa takaisin sormustasi?
Sormustako! mitä vielä! äyskäisi August. Ja sen sanon sinulle, Edevart, että akkaväkeen ei ole luottamista.
He soutivat laivaan ja lähtivät oitis.
August oli kohmelossa ja kovin pahalla päällä, mutta muuta neuvoa hänellä ei ollut kuin purra hammasta ja panna kova kovaa vastaan. Tuli kaunis sää ja tasaisempi tuuli, mutta siitä ei tullut Augustille parannusta, hän valitti ja sanoi, ettei ollut koskaan ollut näin lamassa. Se tuli siitä sherrystä, siltä kuulosti, sitten se muka johtui siitä myrkyllisestä kahvista ja vihdoin niistä parista väkevästä krambambulipullosta, jotka oli täytynyt yöllä juoda naisten kanssa. Sen muka piti tehdä hänelle hyvää! — Edevart oli kuullut, että lasi puhdasta viinaa hyvin pienin erin nautittuna auttaa. Mutta August vain sylkäisi kauas mereen ja väitti, että se vain kääntää mieltä.