Edevart käveli kaupungilla, osti joitakin välttämättömiä vaatekappaleita, osti suuria ja pieniä lahjoja kotiin vietäväksi ja muisti käydä kellosepässäkin. Siellä naksutti hänen ympärillään satoja seinäkelloja, kaikki näyttivät eri aikaa. Pöydän ääressä istui kaksi nuorta poikaa hypistellen kullattuja rattaita ja muita kellonosia, toinen nousi katsomaan Edevartin kelloa ja kyseli, mistä hän oli sen ostanut ja paljonko siitä maksanut. Sisähuoneesta tuli vanhempi mies, joka nyt ryhtyi tarkastelemaan kelloa, pisti silmäänsä sarven näköisen esineen ja katsoi. Erittäin hyvä kello, sanoi hän, hieno koneisto! Mistä olet sen ostanut? Papstiltako? kelloseppä kysyi ihmeissään ja kuultuaan hinnankin hän ihmetteli vielä enemmän. Hän asetti sen tiskillä mahonkilaatikossa olevan kellon mukaan ja antoi sen sitten takaisin.
Tuopa on kaunis kello, sanoi Edevart mahonkilaatikossa olevasta.
Se on kronometri, selitti kelloseppä.
Edevart kävi toisessakin suuressa kellosepänliikkeessä. Koko kadunpuoleinen seinä oli lasista. Tiskin ääressä seisoi nuori neiti, hän kutsui katsomaan vanhan harmaapäisen miehen, joka sovitti silmäänsä sarven näköisen kapineen, katseli Edevartin kellon sisustaa, teki samat kysymykset ja ihmetteli vastauksia. Täällä häneltä myös kysyttiin, mistä hän oli ja kuinka oli tullut Bergeniin. Kelloseppä katseli häntä epäillen, ikään kuin olisi epäillyt hänen varastaneen kellon. Lopuksi hän sanoi: Jos on totta, mitä puhut, olet tehnyt hyvät kaupat! Hän otti lasilaatikosta kaksi kirkaskuorista kelloa ja sanoi: Voisin antaa nämä molemmat sinun kellostasi.
En huoli vaihtaa, vastasi Edevart.
Sattui niin onnellisesti, että August oli jo Florøssä hummannut tarpeekseen ja juuri vastikään päässyt jälleen tasapainoon. Bergenissä hän ei tuntenut halua suoda itselleen uudelleen rantalomaa. Luovutettuaan Lokin ja tehtyään selvän hardangerilaisten pikkuserkkujen kanssa hän kärtti oitis lähtemään pohjoiseen. Viivyttelemiseen ei ollut mitään aihetta, kumpikaan hardangerilainen ei ollut sitä lajia miehiä, että heidän kanssaan olisi syntynyt ystävyyttä, olivat tarkkaan nuuskineet kuivaustilit ja tutkineet ja kyselleet kaikenlaisia pikkuasioita, vaikka ken tahansa saattoi nähdä, että tilit olivat oikeat ja kohtuulliset. Mitä heidän esimerkiksi tarvitsi tutkia ja nuuskia Florøn kohdalle pantua suurenlaista menoa purjeiden korjaukseen? Jopa olivat yrittänee levittää purjeet nähdäkseen, mitä niille oli tehty. Mutta semmoisiahan kaikki ne ovat, jotka perivät, eivät mielestään koskaan saa tarpeekseen!
August näytti olevan perusteellisesti kynitty ilmestyessään pohjoiseen lähtevään höyrylaivaan. Ei enää näkynyt kellonperiä liivien päällä, ei ollut paksua lompakkoa eikä toisen miehen rahoja, eipä hänellä ollut matkatavaroitakaan muuta kuin merimiehen säkki. Niin aina. Mutta ei August sentään nytkään ollut niin tyhjä kuin puusta katsoen näytti, hän oli pelastanut merikortit paisuttamalla eväslaukkua vähän pulleammaksi, sitä paitsi hänellä oli säkissään pari vaatekappaletta — joita Skaar ei enää tarvinnut. Hardangerilaiset eivät sentään olleet lopultakaan olleet hyvinkään turhantarkkoja, ihmettelivät näet, että tynnyriin oli jäänyt niin paljon viinaa kokonaisen kesän kulutuksesta, se heihin teki hyvän vaikutuksen, ja he nyökkäsivät hyväksyen useammalle kuin yhdelle epäselvälle erälle, kun August kerran oli semmoinen järjestyksen mies.
Matkalla pohjoiseen oli toveruksilla päivä toisensa näköinen, aika kävi pitkäksi, eivätkä he osanneet muut kuin toivoa kotiin. Augustilla oli jälleen kellonperät rinnan päällä, hän avasi merikortit levälleen ja näytti toi sille matkustajille majakat, karit ja merimerkit.
Vai sait sinä Skaaron kellon? kysyi Edevart.
Eiköhän minun pitänyt se ostaa! vastasi August harmistuneella äänellä.