Saanko jälleen nähdä sinut, joka olit niin toimelias ja autoit minua! sanoi vaimo reippaasti ja vapaasti, mutta punastui samalla. Venekyydissäkö tulit? Missä jahti on? Jahti luovutettiin Bergenissä omistajilleen. Ei, näetkös, minä tulin vain ajatelleeksi sitä lammastasi: meiltähän jäi kielekkeelle vievä tie tukkimatta, ajattelin, että se voi mennä sinne uudelleen. Teki mieleni kuulla, kuinka sen laita on.

Nainen löi kahta kämmentään: Tulitko tosiaan ajatelleeksi sitä!

Saadakseen käyntinsä näyttämään vähäpätöiseltä ja merkityksettömältä Edevart selitti, että hänen toverinsa, laivuri, oli eronnut hänestä Trondheimissa lähteäkseen taas merille. Hän itse oli siten jäänyt yksin, hän virkkoi hymyillen, sen vuoksi hänelle hyvin sopi tällainen pieni poikkeus syrjään reitiltä.

No tässä maailmassa! kuiskasi vaimo ihmeissään. Niin, ei ollut epäilystäkään siitä, että uudet vaatteet taskurahat, kello ja kultasormus auttoivat, että ne tekivät Edevartista koko miehen. Hän nyökkäsi lapsille sanoen: Minulla on teille vähän tuliaisia!

Lovise Magrete: Ole hyvä ja käy sisään, vaikkei täällä olekaan tämän kummempaa!

Nuori nainen ei ollut istunut kädet ristissä näinä viikkoina. Hänellä oli paraikaa kuteilla peite, joka oli jo pitkällä, niin, se oli oikea taideteos, sen malli oli monenvärinen ja soma. Tällä minä henkeäni elätän, hän sanoi, itse kehrään langat ja värjään myös. Villat on omista lampaistani.

No kaikkia! virkkoi Edevart ymmärtämättä oikein. Henkeäsi elätät — miten niin?

Lähetän näitä Trondheimiin, sieltä ne kulkeutuvat kaikille tahoille.
Niitä on ollut näytteilläkin ja olen saanut kunniakirjan.

Edevart huojutti päätään ihmeissään kuulemastaan. Muuta ei tarvinnut, nainen kävi siitä lapsellisen ylpeäksi:

Onko tämä kangas sinun mielestäsi kaunista? Sano nyt, millaista se on sinusta? Mutta olen minä kutonut monta kauniimpaakin peitettä, tämä on pikemminkin niinkuin jokapäiväiseen käyttöön tämä.