Oli aamuhämärä, kun Lovise Magrete lähti pois.
Voih, tämä teki vain pahan vieläkin pahemmaksi. Nukuttuaan pari tuntia Edevart näki jälleen Lovise Magreten puoleensa kumartuneena vähissä vaatteissa kuten tavallisesti. Tämä herätti hänet sanoen: Minä niin pelkään, että hän tulee!
Antaa hänen tulla! vastasi Edevart uhmaten.
Ei, ei! Silloin sinun täytyy olla poissa.
Edevart ojensi kätensä tahtoen ottaa hänet uudelleen, mutta Lovise Magrete vetäytyi pois. Edevart valitti, että tämä on viimeinen kerta, hänen kun täytyy lähteä ja heidän erota —
Lovise Magreten täytyi hymyillä ja suudella poikaa hetkellisessä hellyyden puuskassaan, mutta siitä heidän olonsa vain paheni: Herran tähden, kuinka hullu sinä olet! kuiskasi Lovise Magrete ja antautui uudelleen…
Oli varhainen aamu, lapset eivät olleet vielä nousseet. Edevart sai kiireesti syödäkseen ja laittoi säkkinsä valmiiksi, nosti sitä ja sanoi: Tänään se painaa selässä enemmän kuin sinä päivänä, jona tulin.
Mitä sinä sitä kantamaan? Ota vene!
Venekö? Etkö sinä sitten huoli siitä?
En minä uskalla, sanoi Lovise Magrete. Venettä en uskalla ottaa. Mutta ne muut tavarat olen voinut ostaa, niin että joutaa huoleti nähdä ne tullessaan.