Edevart: Mutta johan lapsetkin voivat kertoa minun olleen täällä.
Niin kyllä. Minä sanon, niinkuin asia onkin, että tänne tuli mies, joka teki meillä töitä, oli minulle hyvä ja väänsi maasta kiva. Rautakangen saat ottaa mukaasi.
Enkä ota, vastasi Edevart. Pane hänet vääntämään kiviä, nyt hänellä ainakin on kanki!
Lovise Magrete ajatteli asiaa: Niin, niin, työmies on voinut jättää tänne rautakangen, mutta vene on liikaa.
Niin siis Edevart oli valmis, mutta aikaili vielä. Lovise Magreten suupielet alkoivat nytkähdellä, hän sanoi: En kai saa nähdä sinua enää eläessäni?
En tiedä, vastasi Edevart luoden katseensa maahan. Olisitko tahtonut minun jäävän?
Lovise Magrete kuiskasi: Olisin kaiketi…
Itku pyrki Edevartille kurkkuun hänen juostessaan säkki selässä rantaan. Mutta hän olisi itkenyt ilosta, kun Lovise Margrete oli vastannut noin; hänelle oli tapahtunut suuri onni. Ja hänen soutaessaan ulos lahdelle seisoi Lovise Magrete seinustalla ja lopulta heilutti kättään jäähyväisiksi.
<tb>
Kauppiaan nimi oli Knoff. Hänen talonsa oli suuri, päärakennus valkoiseksi maalattu. Hänellä oli kaksi jykevää laituria. Satamassa oli kaljaasi ja jahti, kalastaja-aluksia kumpikin, rannalla useita rakennuksia ja työpajoja.