Knoff itse oli tarmokas ja arvonsa tunteva, paikastaan ja toimestaan ylpeä, koko lailla turhamainen herra, ei aina ehdottoman rehellinen, mutta siitä huolimatta sellaisessa huudossa, että oli piirin parhaita miehiä. Mutta hän oli kovin turhamainen: puhuessaan hän sanoi vaimoaan rouvaksi ja lapsilleen oli antanut nimeksi Romeo ja Julia. Hänellä oli monenlaisia hommia: Hän oli maakauppias, veneenrakentaja, leipuri ja tynnyrintekijä, mutta hänen suuri surunsa oli se, että Nordlandin rannikon vuorolaivat pysähtyivät vanhaan tapaansa jo paljon etelämpänä ja ajoivat hänen satamansa ohi. Sen asian sureminen ei ollut enää pelkkää turhamaisuutta, häneltä meni paljon rahaa siihen, kun täytyi kaikki tavarat tuoda veneellä laiva-asemalta. Jo kauan hän oli yrittänyt saada parannusta siihen.
Edevartin kysyessä työtä hän vastasi aluksi kieltävästi ja oli nyrpeä ja haluton. Kysyi kuitenkin, mitä hän, poika, osasi tehdä. — Edevart arveli osaavansa monenkinlaista työtä. — Osasikohan hän sahata ja pilkkoa puita, hoitaa hevosia, soutaa venettä, pitää konttorissa kirjaa, olla apuna leipomossa? — Edevart vastasi hymyillen, että johonkin näistä töistä hän kyllä kelpaisi. — Niinpä niin, sanoi Knoff, mutta niihin minulla jo on miehet.
Edevart oli kuitenkin jo oppinut yhtä ja toista toveriltaan Augustilta, joten hän sanoi: Tuolla satamassa näkyy olevan kaksi laivaa, molemmat isoja aluksia, onko teillä niihin täydet miehet?
Knoff mietti hetkisen: Niin, siellä ne nyt ovat, tultuaan juuri Trondheimista kaloja viemästä. Talvella ne lähtevät Lofooteille, mutta syksyyn on vielä aikaa, niin että sitä et voi odottaa.
Edevart ei vastannut siihen mitään, mutta olihan nyt jo syksy, syyskuun viimeinen päivä, ja aamulla maa oli kuurassa. Oli ihan rehellinen syksy.
Oletko tottunut olemaan merillä? kysyi Knoff. Oletko ollut ennen laivassa?
Olihan Edevart ollut merellä ja Lofootit hän myös tunsi.
Et kai sentään ajattele, että saisit jommankumman laivoista komentoosi?
En toki, vastasi Edevart. Mutta ehkä keksitte minulle jotakin muuta.
Knoff katsoi häneen, oli vähän olevinaan; tuo suuri mies ei mielestään tällä haavaa joutanut ajattelemaan pikkuasioita. Hän sanoi: Kaljaasissa minulla joka tapauksessa on vanha laivurini. Oletko ollut milloinkaan mukana kalaa ostamassa?