Illalla August kaivoi jostakin keulakomerosta esiin kahdeksan täyttä sikarilaatikkoa, kääri ne vaatteeseen ja antoi mytyn Edevartin kannettavaksi. Mennään kaupungille ja poiketaan yhteen paikkaan kauppaa tekemään, mutta muista, ettet puhu halkaistua sanaa!
He menivät sikarikauppaan. August näytti käyneen siellä ennenkin, hän tervehti tuttavallisesti, ja Edevartin kummaksi hän tuskin ensinkään osasi norjan kieltä, sanoi vain joitakin sanoja ja teki niiden jatkoksi kädenliikkeitä ja eleitä. Hän avasi jokaisen sikarilaatikon, näytti tavarat, haisteli niitä, naulata naputti laatikot taas kiinni kiiltävän kirkkaalla kääntöpääveitsellä ja antoi ne sitten pois. Sitten hän sai rahat. August pisti ne huolettomasti taskuunsa, nyökkäsi ja sanoi: Hoberpomere (toivotteko lisää). Kyllä! — Toverukset lähtivät.
Myitkö sinä ne sikarit? kysyi Edevart.
Se nyt ei ollut mitään, pari vaivaista laatikkoa, sanoi August. Tahdoin auttaa häntä hiukan.
Seuraavana iltana hän myi tusinan laatikoita siirtomaantavarakauppaan. Edevart kantoi ne paikalle, kauppa tehtiin perähuoneessa, jossa August aukaisi laatikot ja näytti sikareita, käski kauppiaan haistaa niitä ja kurkotti kätensä ottamaan rahoja. Hoberpomere!
Mitä sinä aina sanot lähtiessäsi? kysyi Edevart.
Toivon lisää kauppoja, vastasi August. Olen näet venäläinen. Tule nyt pian, tehdään vielä yksi mutka tänä iltana, nyt on juuri sopivan pimeä.
Edevart kantoi uuden tusinan sikarilaatikoita pieneen tupakkakauppaan, jossa oli tiskin takana nainen. Viinipullojakin tällä näkyi olevan hyllyillään. Nainen hymyili heidän tullessaan sisään ja vei heidät suoraa päätä pieneen sivuhuoneeseen, jossa oli kalustona sohva, tuoleja ja pöytä. Hän saattoi olla yli kolmenkymmenen, oli pitkä ja kookas, aika hauskan näköinen. Nainen tarjosi viiniä; he joivat, ja August sanoi naiselle muutamia sanoja, mutta Edevart oli vaiti. Nainen ei kyennyt maksamaan sikareja heti samana iltana, siltä ainakin kuulosti, ja August ilmoitti hymyillen suurenmoista kultahymyään, ettei se merkinnyt mitään, nitshevo, se sai jäädä "sitten iltaan". Ennen kuin he lähtivät suuteli August naista oven takana ja tuntui sopivan tämän kanssa jostakin, näyttäen taskukelloaan ja puhuen hullua kieltään.
Miksi olet venäläinen? kysyi Edevart.
August vastasi: Ihmiset uskovat siten paremmin tekevänsä hyvät kaupat — ja hyvät he tekevätkin. Minä myyn halvemmalla kuin muut tukkukauppiaat, lisäksi minulla on parempaa tavaraa, erikoisen hienoja sikareja. Ei sen puolesta että ne maksaisivat minulle paljoakaan, olen saanut ne työmiehiltä, jotka pyörittävät sikareja Riian tehtaissa. Miehet olivat tietysti ne varastaneet ja myivät millä hinnalla vain, mitä milloinkin sattuivat saamaan. Tulliakaan en ole niistä maksanut, kaikkia vielä!