Näitkö kaikki, kun lähdit? Kapteenin, rouvan?

Näin.

Ei kukaan ollut kipeä?

Ei. Kukapa sitä olisi ollut?

Falkenberg, sanon minä. Hän valitti kätensä sierauneen; mutta se kai meni ohi…

Tässä talossa ei ollut sanottavaa somuutta, vaikka se varmaankin oli hyvin varakas. Itse isäntä oli ensimäinen valtiopäivävaramies ja oli alkanut iltaisin istua lehtiä lukien. Voi tuota lukumiestä, koko talo siitä kärsi ja tyttäret kiusaantuivat kuolemaan asti. Kun Pekka tuli kotiin, alkoi koko perhe laskea, oliko hän saanut täyden maksun ja oliko hän maannut kapteenin luona kipeänä koko luvallisen ajan — koko lainsalliman ajan, sanoi varamies. Eilen kun minä tulin vahingossa sysänneeksi rikki ikkunaruudun, joka ei maksanut mitään, kuiskailtiin siitä ja minua katseltiin epäystävällisesti joka taholta; tänä päivänä minä sitten menin kauppiaaseen ja sain uuden ruudun, jonka kiinnitin kunnollisesti kitillä. Silloin sanoi varamies: Ei sinun olisi pitänyt niin suurta vaivaa nähdä yhden ruudun tähden.

En minä yksin ruudun takia kauppiaassa käynytkään, päinvastoin minä ostin jonkun pullon viiniä, jotten näyttäisi parin ruudun hintaa nurkuvan, samoin ostin ompelukoneen, jonka aijoin lähtiessäni antaa tytöille. Tänä iltana voisimme juoda viinin, huomenna oli sunnuntai ja kaikilla aikaa nukkua. Mutta maanantai-aamuna minä aijoin vaeltaa eteenpäin.

Niin ei pitänyt käymän kuin olin ajatellut. Tytöt olivat käyneet ullakolla nuuskimassa säkkiäni; sekä neulomakone että pullot olivat panneet kärpäsiä heidän päähänsä, he ajattelivat noita tavaroita ja tekivät viittauksia. Olkaa rauhassa, mietin minä, odottakaa kunnes minun aikani tulee!

Minä istuin illalla talon väen kanssa tuvassa ja juttelen. Olemme juuri syöneet ja isäntä itse on saanut lasit nenälleen alkaakseen lukea lehtiä. Pihalla on ihmisiä, sanon minä. Tytöt katsovat toisiaan ja menevät ulos. Hetken kuluttua he avaavat oven ja sanovat olkaa hyvä kahdelle nuorelle miehelle, jotka tulevat sisään. Hakekaa istumasija! sanoo emäntä.

Minussa syntyi samassa silmänräpäyksessä ajatus, että noille kahdelle pojalle oli lähetetty tieto minun viinistäni ja että he olivat tyttöjen sulhasia. Kuinka toivorikkaita tytöntaimia, kahdeksan-yhdeksäntoista vuotiaita ja jo noin näppäriä! Mutta viiniä ei tule ensinkään, ei jälkeäkään…