Minulla oli taas pitkä matka kuljettavana, ensin piti pappilaan, joka oli melkein tieni vieressä, ja sieltä asemalle. Satoi hiukan lunta, joka alkoi vaikeuttaa käyntiä, sitä paitsi en saanut kuljeksia kuinka tahdoin, vaan täytyi rientää kaikin voimin: naisethan olivat menneet kaupunkiin vain jouluostoksille ja olivat ja hyvän matkaa edellä.
Seuraavan päivän iltapuolella pääsin pappilaan. Olin suunnitellut parhaaksi, jos pääsisi rouvan pakeille.
Olen matkalla kaupunkiin, sanoin minä hänelle. Nyt on minulla eräs kone kannettavana, saanko jättää tänne painavimmat puuosat?
Menetkö kaupunkiin? kysyy rouva. Mutta jäät kai sinä huomiseen asti?
En, kiitos. Minun pitää olla huomenna kaupungissa.
Rouva miettii ja sanoo:
Elisabeth on kaupungissa. Sinä voisit ottaa hänelle paketin, jotakin, jonka hän unohti. Siitä saat osoitteen, mietin minä. Mutta siinä olisi ensin jotakin kuntoonpantavaa. Neiti Elisabeth saattaisi lähteä takaisin, ennenkuin ehtisin sinne.
Eikö mitä, hän on rouva Falkenbergin kanssa, he viipyvät kokonaisen viikon.
Se oli ilahduttava tieto, ihana uutinen. Nyt oli tiedossani sekä osoite että aika.
Rouva seisoo katsellen minua sivusta ja sanoo: Sinä kai jäät sitten?
Niin todellakin, minun pitää panna kuntoon jotakin…