Neiti Elisabeth soitti pois ja sanoi lyhyeen:
Hänen piti sukulaisiin.
Me menemme takaisin ja istuudumme jälleen. Tulee enemmän viiniä, minä koetan olla hauska ja ehdotan samppanjaa. Kiitos vain. Yhtäkkiä sanoo neiti:
Tuolla on Bewer. Onpa oikein hyvä, että meillä on samppanjaa.
Minulla on mielessä vain yksi asia ja kun minun nyt pitää näyttää taitoni ja viehättää neitiä toisten hyväksi, sanon minä yhtä ja tarkoitan aivan toista. En voi saada tuota puhelinkeskustelua päästäni: hän varmasti arvasi asian laidan, että minä häntä odotin. Mitä minä muuten olin rikkonut? Miksi totta totisesti minut oli niin jyrkästi lähetetty pois Övreböstä ja Falkenberg otettu sijaani? Kapteeni ja rouva eivät ehkä aina olleetkaan kultaystäviä, mutta mies oli vainunnut minussa piilevän vaaran ja tahtonut kumminkin pelastaa vaimonsa noin naurettavasta lankeemuksesta. Niinpä rouva nyt käveli täällä häpeissään siitä, että minä olin ollut hänen talossansa, että hän oli minua käyttänyt kuskina ja syönyt kaksi kertaa samoja eväitä kanssani. Ja vanhahkuuttani häpesi tämä toinen…
Ei, ei tämä luonnistu, sanoo neiti Elisabeth.
Minä ahkeroitsen uudelleen ja sanon monta hassua asiaa, niin että hän alkaa nauraa. Minä juon paljon ja tulen rohkeammaksi keksimään; vihdoin näyttää neiti uskovan, että minä todellakin teen työtä hänen kanssaan omaan laskuuni. Hän alkaa tarkastaa minua.
Onko se totta, näytänkö minä teistä hiukan somalta?
Kuulkaahan nyt taas, olkaa hyvä — rouva Falkenbergistä minä puhun.
Hss, sanoo neiti. Tietysti rouva Falkenbergistä, sen minä olen tiennyt koko ajan, mutta teidän ei tarvitse sitä sanoa. Nyt minä luulen, alkavani vaikuttaa häneen tuolla. Jatketaan vain ja ollaan yhtä huvitettuja.